Aika kuluu, vaikka sitä ei ole olemassa. Silti se kuluu. Miten se on mahdollista? Äskeisestä hetkestä on ainakin jäljellä edelliset, äskettäin kirjoittamani sanat. Nyt on päivä, jolloin tunnen olevani fyysisesti enemmän terve kuin eilen ja huomattavasti terveempi kuin eilistä edellisisinä päivinä. Toivottavasti paranen lopullisesti minua vaivanneesta flunssasta vai mikä lie ollut. Sain kehystettyä joitakin tänä vuonna maalaamiani maalauksia. Laitoin ne taidelainaamoon myyntiin edullisilla hinnoilla. Olisihan se kiva jos joku niitä joskus ostaisi. Tuntuu välillä turhalta koko homma, siltä kantilta ajateltuna, että kaikki on ajan päälle häviävää. Maalaat taulun ja se päätyy ennen pitkää jätekasaan tai poltettavaksi, on aikansa olemassa ja lopulta häviää. Niin kai itse asiassa kaikki maanpäällinen. Teet veistoksen, se lahoaa, murenee tomuksi ennen pitkää. Niin kai tämä tekstikin. Alan olla jo iäkäs, ennen pitkää minunkin fyysinen olemus häviää täältä maan päältä. Saatan kai syntyä joskun uudestaan toisenlaisessa muodossa, en tiedä. Ajattelen, että ehkä synnyn jos minun on tarkoitus syntyä uudestaan, ehkä minulla on vielä jotain opittavaa, en tiedä.

Harmittaa ja hävettää ne vuodet, jolloin pakenin ahdistustani alkoholiin, mitä enemmän kännissä olin, sitä vapaammaksi itseni tunsin, halusin paeta todellisuutta. Tein sitä nuorena asuessani vielä kotona, tein sitä opiskeluaikana, tein sitä ensimmäisen avioliittoni aikana, pakenin usein viinaan, en kestänyt todellisuutta. Nykyisessä avioliitossani se alkoi tuntua turhalta pakenemiselta, vaikka olen paennut tätäkin todellisuutta joskus tässäkin avioliitossa. Nyt tuntuu kaikki paremmalta, eikä ole tarvetta paeta alkoholiin.

Katsoin jo kolmatta kertaa elokuvan Kaunis mieli ja ajattelin, että rakkaus taitaa olla maailman minumutkaisin ja ihmeellisin asia. Jokaisella ihmisolennolla on varmasti oma käsityksensä siitä ja tekoäly tarjoaa rakkauden selityksiä. Nykyään erotaan enemmän kuin ennen, ajattelen, että syynä on usein se, ettei puoliso vastaakaan sitä kuvaa mikä hänestä on ihastumisaikana luotu omaan mieleen. Hän ei olekaan sellainen, miksi hänet kuvittelin. Ei kukaan ole toivepuoliso, aina löytyy jotain, mitkä ärsyttää ja muuttuu sietämättömäksi kun sitä omassa mielessä tarpeeksi paisuttaa, kyse on aina omasta suhtautumisesta.

Minulla on kaksi lasta, kolmas on fyysisesti kuollut. Pojallani on yksi lapsi, poika. Syttärelläni on kaksi lasta, poika ja tyttö. Asuvat nyt meillä ja ovat aikeissa lähteä asumaan Maltalle lasten isän luo. En tiedä menevätkö pysyvästi vai miten. Yritän olla huolehtimatta koko asiasta, se on heidän asiansa ja elämänsä, minä en voi, enkä halua siihen vaikuttaa. Olen jo liian vanha huolehtimaan toisten lapsista, jokainen kantakoon vastuunsa ja huolehtikoon omistaan.