Olen yleensä ollut taipuvainen uskomaan jälleensyntymään ja ajatellut, että mieluummin ihmiseksi kuin joksikin eläimeksi, ihmisellä on muka jotenkin paremmat oltavat. Toisaalta aliravittuna ilman asuntoa jossain kehitysmaassa saattaisi olla myös kurjaa. Ylipainoisena pullan ja suklaan mussuttajana lämpimän asunnon nojatuolissa olen taipuvainen ajattelemaan noin. Olen usein myös toivonut kehittyväni henkisesti riittävän pitkälle, ettei tarvitsisi syntyä uudelleen tänne maan päälle. Näin olen kai itsekkäästi ajatellut siksi, että on huolettanut syntyminen joihinkin kurjiin oloihin. Itsekästä oman edun tavoittelua ja tuntemattoman pelkoa.
Uudessa Kaltiossa Eeva Maria Al-Khazaali kirjoittaa kuulleensa, että ihmiseksi syntyminen on elämän kiertokulussa hindujen uskomuksen mukaan äärimmäinen rangaistus. Mikään muu laji ei sen mukaan koe samanlaista kärsimystä, kipua ja tuskaa kuin ihminen. Tarkoituksena on elää elämäänsä niin hyvin, että vapautuu kokonaan uudelleensyntymästä.
No, jopas jotakin. Tuohon vapautumiseen olen kyllä vähän niin kuin uskonut ja toivonut vapautuvani uudelleensyntymästä, mutta tuo äärimmäinen rangaistus tuntuu kyllä erikoiselta ajatukselta. Toisaalta taas, kun miettii maailman nykytilannetta, niin onhan täällä paljon pahaa vallalla.
Jos hindujen ajatus pitää paikkansa, niin ehkäpä siinä piilee sen salaisuus, kuinka maapallolla riittää raakamaisia diktaattorihallitsijoita vuosisadasta toiseen, ehkäpä he ovat täällä kärsimässä edellisen elämänsä pahoista teoista ja koska eivät ole näköjään läksyään oppineet, niin tulevat tänne vielä monta kertaa. Ehkäpä.
Entäpä ns hyvikset, kuten Äiti Teresa ja Dalai-Lama? Jos he eivät enää synny uudestaan, niin maailmasta loppuvat hyvikset ja pahikset täyttävät maan. Eihän se niin voi olla, eihän? Valitsevatko he itse uudelleensyntymän vai lähetetäänkö heidät? Kuka lähettää? Hyvän ja pahan olisi hyvä olla tasapainossa. Nyt kyllä maailman tilannetta seuratessa tuntuu välillä siltä, että paha yrittää päästä voitolle. Hyvä vastaan paha, ei tarvitse mennä elokuviin seuraamaan hyvän ja pahan taistelua, kaiken maailman Godzilloja, jotka panevat ranttaliksi, riittää kun seuraa mediaa. 

Mökillä pitkästä aikaa. Viimeksi oltiin lokakuussa, silleen että ihan yötäkin. Kerran on käyty lapioimassa lunta pois mökkipolulta. Sitä oli metrin kerros, lapioitiin koko päivä ja lähdettiin kotiin. Kerran kävin yksin, hakemassa ”Muualla” nimisen veistoksen Helsinkiin ”Suoja” nimiseen ryhmänäyttelyyn. Nyt tultiin tänne maanantaina. Kaivo oli niin jäässä, että sulatin sitä kaksi kokonaista päivää. Tuli tunne, että vittu, onhan se kumma jos ei sula. Lopulta päättelin, että se vesipumppu on rikki ja katselin jo netistä uutta. Sitten se yhtäkkiä alkoikin toimimaan. Kyllä tuli hyvä mieli. Huomenna menen Ouluun. Menen yksin tai yhdessä Tainan kanssa. Illalla nauhoutetaan yksi biisi Samin kanssa. Toivottavasti onnistuu hyvin. Siitä eteenpäin en tiedä, tulevaisuutta ei voi ennustaa.

Euroopan valtiot valmistautuvat sotaan. Venäjä sotii tällä hetkellä näkyvimmin Ukrainassa ja haluaisi valehtelevan sarjamurhaajan johdolla sotia koko Eurooppaa vastaan. Valehteleva sarjamurhaaja haluaisi jäädä historiaan suurena sotasankarina, joka teki Venäjästä suuren johtajamaan.
Putin: ”Make Russia Great Again”.
Trump: ”Make America Great Again”.

Ääriliikkeet lisääntyvät maailmassa ja niiden myötä valtioiden sisäinen kahtiajako. Jos Trumpia ei valita presidentiksi, seuraa jälleen syytökset vilpillisistä vaaleista, kaaos ja mahdollisesti jopa sisällissota. Rikollinen haluaa presidentiksi hinnalla millä hyvänsä. Se on hänen tiensä välttääkseen vankilan. Putinin presidenttiys on hänen tiensä välttääkseen vankilan, piileskelyn tai kuoleman.

Kolmas maailmansota mahdollistuu päivä päivältä enemmän. Taitavia rauhanneuvottelijoita tarvitaan eri puolille maailmaa. Ihminen kaipaa ja haluaa kaikkein eniten rakkautta ja hellyyttä, sotimalla sitä ei saa.

Valtiot eivät kehitä sotilaallista kykyään ja valmiuttaan turhan takia, vaan sodan uhkaa varten. Ne valmistautuvat sotaan, niin on tehty kautta historian; sotilaallista valmiutta kasvatetaan ja lopulta sitä käytetään. Tämän hetken tilanne vaikuttaa siltä, että kolmas maailmansota on lähellä. Toisesta maailmansodasta ei ole opittu mitään, sama kansalliskiihko on itänyt rauhassa ja alkaa taas olla voimissaan.

Venäjään ei ole suhtauduttu riittävän vakavasti, vaikka se on kasvattanut sotilaallista valmiuttaan läpi historian, ja tulee tekemään sitä tulevaisuudessakin. Heidän tekojaan on katsottu läpi sormien ja uskottu, ettei pahempaa ole tulossa, on yritetty olla ystäviä. Heille on annettu pikkusormi, mutta he haluavat koko käden. Venäjä voidaan luokitella pahaksi, joka käsitteenä edellyttää tahallisuutta ja sitä, että olisi mahdollista toimia toisinkin.

Sama kaava on toistunut läpi historian; varustaudutaan sotaan ja soditaan. Venäjän harjoittama paha ei ole yleisesti hyväksyttävää pahaa, kuten esimerkiksi villieläimen hyökkääminen toisen eläimen kimppuun ja sen tappaminen omaksi ja pentueensa ravinnoksi, vaan se on itsekästä ja narsistista raakuutta pahimmassa muodossaan.

On kuitenkin väärin yleistää paha ja raaka käsittämään koko Venäjää. Vuoden 2021 väkiluku oli väestölaskennan mukaan 147,2 miljoonaa, mutta on vähentynyt koko ajan, esimerkiksi vuonna 2021 1,04 miljoonalla ihmisellä. Jos ajatellaan että väkiluku on tällä hetkellä noin 145 miljoonaa, niin on väärin kuvitella, että Venäjällä on 145 miljoonaa häikäilemättömän pahaa ja raakaa yksilöä. 145 miljoonan joukkoon mahtuu valtava määrä ystävällisiä, empaattisia ja hyväsydämisiä yksilöitä. 145 miljoonaa ihmistä ei ole joukolla päättänyt tuhota Ukrainaa ja poistaa sitä maailmankartalta, näin ovat päättäneet maan diktaattori ja hänen neuvonantajansa, hänen joukkueensa, jolla on valta ja oikeus päättää 145 miljoonan ihmisen asioista ja elämästä, elää itse rikkaasti ja antaa toisten kärsiä kurjuudesta.  
Ilman länsimaiden tukea ja apua Ukraina tuhoutuu ja häviää maailmankartalta, jonka jälkeen ovat vuorossa toiset maat ja lopulta koko Nato, jota vastaan Venäjä valmistautuu sotimaan. Ukraina tarvitsee kaiken mahdollisen avun, eikä sinne menevää apua ole aiheellista käyttää itsekkäänä sisäpoliittisena välineenä. Apua täytyy kasvattaa keinolla millä hyvänsä, muuta mahdollisuutta ei ole. Ukrainan on voitettava sota ja saatava Venäjän valtaamat alueet takaisin. Venäjälle ei saa antaa pikkusormesta kynnen palastakaan.

Joulu oli taas, joulu meni taas. SIihen suhtautuu nyt aikuisena eri lailla kuin lapsena. Lapsena siihen magiaan alkoi uskomaan, kun tarpeeksi kuunteli joulun liittyviä kertomuksia ja ihmisten höpötyksiä. Kai sitä oli jotenkin aivopesty. Joulu, siinä oli jotain taikaa. Siitä oli höpötetty jo ainakin kuukauden verran, joten kyllähän sen täytyi jotain maagista olla. Olin juuri täyttänyt 8 ja kävelimme äidin ja isän kanssa kotia kohti kaupungilta. Pysähdyimme jalkakäytävälle katselemaan erään paikallisen liikkeen takapihalle, jossa oli lava ja siellä oli menossa hauska joulunäytelmä. Olin haltioissani, näytelmä oli hauska, en ollut aiemmin nähnyt mitään vastaavaa. Lumoukseni keskeytti äidin tai isän äänellä lausuttu ”no niin, mennäänpä” ja sitten lähdettiin. Olin pettynyt, tuntui kuin täytekakku olisi vedetty synttärijuhlien pöydästä pois ja palautettu kauppaan, unelmien ilmapallo olisi puhkaistu.

Jouluaatto ja naamarijoulupukin vierailu, lahjojen jako, paluu arkeen. Siinäkö se oli, koko maaginen happening, josta oli jo pitkän aikaa höpötetty. Missä oli se taika, magia, satu ja unelma, missä oli se ilo, riemu, rauha ja rakkaus?

Voin olla väärässäkin, mutta luulen ja uskon, että ilo, riemu, rauha ja rakkaus löytyvät meidän sisältämme, omasta mielestämme ja sydämestämme. Ilo, riemu, rauha ja rakkaus eivät löydy suuresta läjästä joululahjoja, läjästä rutistuneita joulupapereita, avatuista pahvilaatikoista, syödyistä kinkuista, joulupuuroista ja suklaista. Joku voi löytää ilon, riemun, rauhan ja rakkauden uskonnosta ja kirkosta, joku sisältään ilman uskontoa ja kirkkoa. Nimityksillä ei ole merkitystä, mutta luulen ja uskon, että meillä on keho/ego ja meillä on myös sielu/henki, molemmat samassa paketissa. Luulen ja uskon, että ilo, riemu, rauha ja rakkaus löytyvät sisältämme, sielusta/hengestä. Keho/ego kokee myös iloja ja nautintoja, mutta ne ovat lyhytaikaisempia kuin sielun/hengen kokemat, jotka ovat pysyvämmän laatuisia. Jos vähennetään nimitysten paljoutta, niin luulen ja uskon, että meillä on siis ego ja sielu samassa paketissa, on itsestämme kiinni kumpaan haluamme samaistua. Luulen ja uskon, että jos löydämme ilon, riemun, rauhan ja rakkauden sisältämme, niin meillä voi olla joulu joka päivä.

Ukraina häviää Venäjän hyökkäyssodan, jos länsimaiden tuki lopahtaa. Yhdysvallat antavat Venäjälle ja sen yksinvaltiaalle melkoisen joululahjan, jos he lopettavat Ukrainan tukemisen. Siitä saisi kärsiä koko maailma. Euroopan apu ei ole riittävää. Ukraina tarvitsee aseita, rahaa, ruokaa, juomaa, sotilaita, asiantuntijuutta sodankäyntiin, asiantuntijuutta korruption vastaiseen taisteluun, terveydenhuoltoa, he tarvitsevat kaikkea mahdollista apua. Julkilausumat eivät heitä auta, niillä ei voi sotia Venäjää vastaan. Ukraina on täysin riippuvainen länsimaiden avusta, valtavaa vihollista, jonka historia perustuu sodankäyntiin, on pienen valtion vaikea voittaa. Venäjä on tasaisen varmasti kasvattanut sotavoimiaan ja valmistautunut uusiin sotiin koko historiansa ajan. Länsimaat ovat uskoneet rauhalliseen diplomatiaan heidän kanssaan. Nyt on koittanut aika, että valehtelevan, salassa voimiaan kasvattaneen kumppanin kanssa ei keskustella rauhallisen tasapuolisesti. Venäjä on koko sodan ajan odottanut, että länsimaiden tuki Ukrainalle alkaa vähentyä, he voivat rehennellä voittaneensa sodan ja alkaa valmistautua seuraavaan sotaan. Yhdysvalloilla ja Natolla koittaa hikiset ajat, jos Venäjä voittaa hyökkäyssotansa Ukrainaa vastaan. Pohjois-Korea on myynyt Venäjälle ammuksia valtavia määriä, he saavat apua sieltä päin, he saavat apua myös Unkarilta, joka lyö kapuloita rattaisiin Ukrainan auttamisessa ja EU- ja Nato-jäsenyydessä. Tilannetta vaikeuttaa myös ukrainalaiset Volodymyr Zelenskyin vastustajat, jotka ovat alkaneet ilmaista tyytymättömyyttään presidenttiä kohtaan. Heidän propagandansa on Venäjälle eduksi. Tilanne näyttää epämiellyttävän uhkaavalta.    

Leikitäänpä ajatusleikkiä, jonka aluksi huomautettakoon ja painotettakoon, että tämän leikin ajatukset eivät ole ehdotuksia tai vaatimuksia, vaan puhdasta mielikuvituksen lentoa, sillä eihän meidän hyvinvoinnistamme sovi tinkiä yhtään.

Kuinkahan monta suomalaista ansaitsee palkkaa yli 10.000 euroa kuukaudessa? Kuvitellaanpa, että heille maksettaisiin vuoden ajan vain se 10.000 euroa kuukaudessa ja yli menevä osa menisi Ukrainan tukemiseen, kuinkahan paljon siitä kertyisi rahaa? Enemmän kertyisi, jos kaikille maksettaisiin vain max 5000 euroa.

Ajatellaanpa urheilua, vaikka jääkiekkoa. Voisimmeko elää yhden vuoden ilman SM-liigaa, selviäisimmekö siitä? Jääkiekon SM-liiga on iso bisnes. Jos eläisimme yhden vuoden ilman jääkiekkoa ja osoittaisimme siitä säästetyt rahat Ukrainan tukemiseen, niin puutteellisella matemaattisella lahjakkuudellani uskallan väittää, että siinä olisi iso läjä rahaa.

Jos myös Mestis-liiga lakkautettaisiin vuodeksi ja rahat suunnattaisiin Ukrainan tukemiseen, olisi siinäkin iso läjä rahaa. Miksi vain jääkiekko, miksei muutkin lajit? Kyllä jalkapallon, pesäpallon, lentopallon, koripallon ja kaikkien muidenkin urheilulajien rahat kelpaisivat.

Miksi vain urheilu, miksei taide? Kaupunginorkesterit? Teatterit? Pärjäisimmekö vuoden ilman niitä? Niistäkin tulisi reilusti tukea Ukrainalle. Miksi vain kaupunginorkesterit ja teatterit, miksei muukin kulttuuritoiminta? Kaikkien rahat kelpaisivat. Miksi urheilun ja kulttuurin rahat, miksei Styngin omat rahat? Niistä ei paljoa kertyisi, hyttysen kakan verran.

Eihän näin voi menetellä, eihän? Ei tietenkään. Meidän hyvinvoinnistamme ei voi tinkiä. Voiko ukrainalaisten? Rintamalla ei pelata jääkiekkoa, ei jääpalloa, ei lentopalloa tai vastaavaa, orkesterit eivät soita, ei ole teattereita, ei oopperaa, ei balettia tai vastaavaa. Miksi tämä ajatusleikki? Jotta osaisimme olla kiitollisia omasta hyvinvoinnistamme ja muistaisimme huomioida vähäosaisemmat ja auttaa heitä, jotka apua tarvitsevat, rajojemme sisällä ja niiden ulkopuolella. 

Avioliitto on vaikea laji. Ihastuneet ja toisilleen rakkautta vannovat pariskunnat ovat suhteen alussa eri ihmisiä kuin viiden vuoden kuluttua, minkä vuoksi usein erotaankin. Suhteen alussa molemmat koettavat elää sitä roolia, minkä ajattelevat toista miellyttävän eniten, motiivina hylätyksi tulemisen pelko. Molemmat esittävät eri ihmistä kuin mitä todellisuudessa ovat, sottapytty siivoaa jälkensä, äkkipikainen nielee kiukkunsa, frigidi on tulinen rakastaja, narsisti hyväntekijä vailla vertaa ja epäsosiaalinen sosiaalinen.

Kun roolit karisevat pois, alkaa arki ja jokainen on oma itsensä. Perhana, tuo kumppani ei olekaan sellainen mihin rakastuin, hän ei olekaan hyväntekijä vailla vertaa, hän ei olekaan kaiken salliva lempeyden perikuva, hän ei olekaan kyltymätön seksihirmu. Seuraa avioero, tai tutustumisen aikakausi. Avioeron tapauksessa sama piiri jatkaa pyörimistään, löytyy uusi ihanuus, joka ennen pitkää paljastuu toisenlaiseksi kuin alussa, seuraa ero ja piiri jatkaa pyörimistään.

Entä jos puheripulinen hiljenisi, mykkäkoululainen puhuisi, puolison mollaaja kehuisi, frigidi kiihottuisi, sotkija siivoaisi, äkkipikainen rauhoittuisi, narsisti unohtaisi itsensä ja rakastuisi koko maailmaan, epäsosiaalinen muuttuisi seurapiirien keskipisteeksi, muuttuisiko kaikki paremmaksi? Avioliitto on vaikea laji.    

”Meissä kaikissa asuu kaksi henkilöä, toista minä nimitän Egoksi. Ego haluaa aina olla oikeassa. Ego myös uskoo olevansa toisista ihmisistä erillinen olento ja kilpailee jatkuvasti heidän kanssaan. Hänestä tuntuu, että hänen koko olemassaolonsa riippuu hänen paremmuudestaan toisiin nähden. Niinpä hänen on saatava paitsi paljon tavaraa, myös kalliita tavaroita. Hän voi parhaiten, kun hän onnistuu nujertamaan jonkun toisen. Hän katsoo arvonsa perustuvan siihen, miten hän pärjää toisten joukossa, niiden, jotka hän epätoivoisesti pyrkii voittamaan. Hänen unelmiensa täyttymys on olla numero yksi. Aika hyvä saavutus on kuulua porukan parhaan kymmenesosan parhaan joukkoon, ja aivan välttämätöntä on olla keskitasoa parempi. Egosta ei ole pelkästään mukava voittaa, vaan hän tarvitsee voittoa kipeästi. Hänellä on jatkuvasti kova pyrkimys johonkin. Hän mässäilee saavutuksillaan ja laskee ahkerasti palkintojaan ja kunniamerkkejään. Egolla voi olla kaikkein upeimmat autot, tyylikkäimmät vaatteet, hienoimmat ateriat, vaikuttavimmat huumausaineet, omituisimmat seksikokemukset ja jos jonkinlaiset huvitukset, mutta kun ne ovat menettäneet makunsa tai joutuneet pois muodista, on laadittava uusi lista. Egon on mahdotonta olla tyytyväinen niin kauan kuin jossakin on joku, joka on voitettava, tai on vielä jotakin ostettavaa ja omistettavaa, jotta voisi olla voittaja. Hän ajaa takaa jotakin, mitä ei koskaan saavuta. Toista meissä kaikissa olevaa henkilöä, minä nimitän Hengeksi. Hän ei ole kiinnostunut mistään sellaisesta, minkä Ego kokee kiehtovaksi. Hän ei välitä hankinnoista, ei pyri mitenkään olemaan toisia parempi, puhumattakaan, että yrittäisi peitota heidät. Itse asiassa hän ei edes vertaa itseään toisiin. Hän tuntuu välittävän oikeastaan vain yhdestä asiasta, siihen hän pyrkii määrätietoisesti, muu ei merkitse mitään. Henki ylenkatsoo kaikkialla hääräilevän kaksoisveljensä tarvitsevuutta, ja haluaa vain olla rauhassa. Niin, henki on rauhan kaipuuta. Hän voi kyllä kilpailla, mutta hänellä ei ole mitään tarvetta olla kukkona tunkiolla. Henki voi aidosti nauttia omaisuudesta, mutta ei koskaan anna sen hallita itseään, hän voi yhtä hyvin antaa sen poiskin. Egon mantra on enemmän ja paremmin, Hengen mantra on aina sama: rauha. Henki säteilee rauhaa toisiinkin. Hän levittää tyyneyttä ympärilleen aina, myös kaaoksen keskellä. Siinä he siis ovat, meidän ikuiset sisäiset kumppanuksemme, Ego ja Henki. Kysymys ei ole siitä, miten toinen saataisiin pois pelistä, vaan siitä, miten se osa meitä, mikä pitää meidät jatkuvasti levottomuuden tilassa, saataisiin aisoihin. Kuinka voisimme lopettaa alituisen takaa-ajon ja olla tyytyväisiä? Kysyn tätä itseltäni monta kertaa päivässä. Kenen annan olla ohjaksissa?”

Dyer, Wayne W: Ajaton viisaus (Celia)

Mieli on pyhä, eivät lait ja yhteiskunnalliset käytännöt. Yhteiskunnan pahat teot on lähes kaikki tehty yhteiskunnan lakien suojissa. Sokrates murhattiin, koska lain mukaan oli soveliasta hävittää toisinajattelevat älyköt. Jean d´Arc, ”Orléansin neitsyt” poltettiin roviolla, koska laki määräsi niin. Herodes murhautti koko maan poikavauvat. Tämä hyväksyttiin, koska se oli hänen säädöksensä. Äitini syntyessä puolet tämän maan väestöstä, kaikki naiset, eivät voineet äänestää, koska säännöt olivat sellaiset. Kun minä synnyin, miljoonia ihmisiä kuljetettiin epäinhimillisten lakien varjolla kuin karjaa keskitysleireihin, ja heidän koko omaisuutensa takavarikoitiin. Laki määräsi ennen, että mustien ihmisten on istuttava bussin takaosassa, käytettävä eri juoma-altaita kuin valkoisten, ja elettävä kaikin puolin rajoitettua elämää, joka tarjosi hyvin heikot menestymisen mahdollisuudet. Älkäämme siis vedotko yhteiskunnallisiin lakeihin ja sääntöihin toimintamme oikeuttamiseksi. Henkilöillä, jotka todella ymmärtävät, mitä itseluottamus on, on sisäinen pakko elää eettisyyden, ei niinkään sääntöjen määräämällä tavalla. Melkeinpä minkä tahansa käytöksen oikeuttamiseksi, voidaan löytää joku epämääräinen laki, sääntö tai yhteiskunnallinen käytäntö. Se, jolle oman mielen integriteetti (1) ei ole ensiarvoisen tärkeä asia, vetoaa mielellään lakeihin, joutuessaan puolustelemaan tekojaan. Ne taas, joiden tavoitteena on henkisyyden kehittäminen, eivät tukeudu konformismiin (2).  

(Ralph Waldo Emerson, yhdysvaltalainen esseisti, runoilija, filosofi ja 1800-luvun transsendentalistisen liikkeen johtaja, 1803–1882).

• Integriteetti tulee latinan sanasta integritas tarkoittaen jotakin, mikä ei jakaannu helposti, jotakin kokonaista, koskematonta ja ehjää. Alun perin se tarkoitti puhtautta ja täydellisyyttä, eli tekopyhyyden vastakohtaa. Nykykielessä se yhdistetään myös rehellisyyteen ja luotettavuuteen.
• Konformisuus tai konformismi on yksilön ajatusten, tunteiden tai käyttäytymisen mukautumista kohti jotain ilmaistua, ymmärrettyä tai kuviteltua sosiaalista normia. Nämä normit ovat ryhmäkohtaisia, vaikka yksilöt usein uskovat niiden olevan universaaleja. Konformisuuden on havaittu vaikuttavan ihmisten poliittisin mielipiteisiin, kuuliaisuuksiin ja käyttäytymiseen.