Rosa Meriläinen oli aamulla televisiossa – vai olikohan se eilen illalla? No, ei sillä väliä. Joka tapauksessa siinä keskusteltiin unettomuudesta. Minä en siitä kyllä kärsi mutta Meriläinen sanoi aina kirjoittavansa aamulla kirjaa kun se on hänen mielestä tehokkainta kirjoitusaikaa.

No, minäkin menin tänä aamuna kirjoittamaan kun kerta Rosa Meriläinenkin. Sain minä pari sivua kirjoitettua, mutta en enempää. Olis kiva kun olis tullut yhteen pötköön vaika 50 sivua virheetöntä ja verevää tekstiä. Kai siihen tekstin vähyyteen vaikutti, että piti välillä vilkuilla facebookiin ja mennä rouvaa auttamaan ruoan laitossa, ku sen piti mennä töihin päivällä. Minä tein sen ruoan sitten loppuun ja tuli oikein hyvää, vaikka en oo ite vielä maistanutkaan, kun kävin grillillä syömässä samalla kun kävin ostamassa ruokatarvikkeitta siihen ateriaan mitä tein. Sitten kun laitoin moussakan uuniin niin laitoin pojalle viestin että tunnin päästä olis valmista ruokaa, niin eiköhän tunnin päästä pirahtanut ovikello – kyllä opiskelijalle aina ruoka kelpaa. Hyvä että soi se ovikello, kun en ollut kuullut merkkikellon ääntä kun olin täällä tietokoneella ja moussaka oli ollut uunissa jo yli tunnin. Ei se onneksi kuitenkaan pilalle mennyt. Huomenna minä sitten maistan sitä. En voi sanoa että jännittäisi millään lailla. Tuollaisessa ruoan maistamisessa ei ole samanlaista jännityselementtiä kuin esimerkiksi julkisessa esiintymisessä. Olishan se elämä melkoista jännittämistä jos olisi. Aamiaisen teon jälkeenkin jännittäis että miltä se maistuu. Oltais melkoisia hermoheikkoja koko porukka.

Viikonloppu Espoossa maalaamassa ja opiskelemassa vei voimat yllättävän totaalisesti, tai en tiedä johtuiko uupumus ajamisesta ja maalaamisesta, mutta kyllä on uni maittanut täällä kotona. Olen nukkunut tosi sikeästi joka yön. Luna-koiralla alkoi tänään juoksuaika ja Joiku on ollut tämän aamun aivan sekaisin sen takia. Nyt uupuneena vaan nukkuu ja kerää voimia. Luna lähtee kohta toiseen taloon viikonlopuksi niin Joikukin saa olla rauhassa viekoittelevilta naaraan tuoksuilta. Joiku – vanha köpö, ja vielä leikattukin!

Tänään oli onneksi lyhyt opetuspäivä ja olisin voinut jäädä jo nyt joululomalle mutta pidän vielä ma ja ti pari rästituntia niin ei jää kellekään paha mieli 🙂

Mukavaa kun tulee joulu, saa levätä.

Kävin Vedic Art opettajakoulutuksen A-osion. Koin, että kurssi syvensi ajatusmaailmaani ja toivon, että se tulee vaikuttamaan elämääni positiivisesti. Ensimmäinen konkreettinen muutos elämässäni ainakin on se, että jäin pois Nuu-teatterin tämänvuotisesta projektista, koin että se ei ollut nyt minua varten. Olin miettinyt päätöstäni pitkään.

Kävimme rakkaan puolisoni kanssa Espoossa katsomassa Boxing night –tapahtumaa, jossa Eva Wahlgren suoritti paluunsa ammattilaiskehiin kukistamalla puolalaisen Anna Sikoran (meniköhän nimi oikein?), joka on potkunyrkkeilyn maailmanmestari. Wahlgren on erinomainen nyrkkeilijä, jolla ei ollut hätäpäivää. Sitä vastoin miesten otteluissa kahdella tyrmätyksi tulleella, yhdellä puolalaisella ja yhdellä suomalaisella, oli kovastikin hätäpäivää. Ilta oli muuten kiva, mutta illan pääottelun alkaessa viereiseen katsomoon änkesi todella äänekkäitä suomalaisen nyrkkeilijän kannattajia, jolloin poistuimme paikalta. Heidän möykkänsä ei ollut meidän korvillemme mieluista kuunneltavaa.

Nyt olen back at work. Ensi viikolla alkaisi loma. Hienoa. Syksy on sujunut nopeasti ja mielenkiintoisesti.

Avajaiset eilen. Sujuivat oikein mainiosti, oli ohjelmaa, kiitos Alakärpän perheen, oli naposteltava, kiitos Jaanan ja minun, ja oli tuoleja iäkkäämmille avajaisvieraille, kiitos Martti Valkosen. Jaana Kokko-Alakärpän ja minun työt sopivat mainiosti yhteen, niistä tuli oikein miellyttävä kokonaisuus – minun mielestäni. Avajaisista jäi oikein hyvä mieli, eikä kukaan kai pahoittanut omaansa, siis mieltään. Oikein mainio galleria. Paranee entisestään kun valaistusta vähän saadaan lisää ja veistosjalustat saapuvat. On kuulemma varattu jo vuoteen 2015 saakka.

Kävin eilen myös viemässä ”Kiss my aura” -veistokseni Valvegalleriaan 5.12 avattavaa taiteilijaseuran vuosinäyttelyä varten. En vain pääse avajaisiin kun lähdemme huomenna ajamaan etelään päin, koska menen sinne Vedic Art -opettajakursseille. En tiedä tulenko koskaan pitämään yhtään kurssia, koska en ole ennustaja, mutta aika näyttää mitä se tuo tullessaan. Aurinkopaneleihin säästämäni rahat tahtovat mennä aina johonkin muuhun tarkoitukseen kuin aurinkopaneleihin. No, jospa näin on tarkoitus.

Sointu, Topi ja Joiku- ja Luna-koirat jäävät kotivahdeiksi ailla aikaa kun olemme Tainan kanssa Espoossa. Joikun vieraana oleva Luna on energinen, vuoden ikäinen, siperian husky, sillä ei virta meinaa loppua sitten millään, eikä ruokahalu. Eilen tulin kotiin niin se oli maistellut yhtä rukkasta, kahta saapasta, kahta leikkuulautaa ja kahta pannualustaa, eli kaikkea minkä oli alas saanut. Reipas tyttö 🙂

Mielenkiintoista päästä kokemaan mitä kurssi tuo tullessaan.

Tervetuloa

Kuvitellaanpa että tämä koko maailmankaikkeus on energiaa, energian värähtelyä, yhtenäiskenttä, ja tämä meidän maanpäällinen maailmamme on tämän energian värähtelyä tietyllä värähtelytaajuudella tai tasolla tai miten se nyt oikeaoppisesti sanotaan.

Silloinhan olisi äärimmäisen itsekästä olettaa, että tämä meidän tietyllä värähtelytaajuudella tai tasolla värähtelevä maailmamme olisi ainoa todellisuus ja maailma tässä koko maailmankaikkeudessa. Miksei voitaisi olettaa, että jollain toisella taajuudella on olemassa jokin toinen maailma, jota me emme pysty aistimaan käytettävissä olevilla aisteillamme tai peleillä ja pumpuillamme?

Aivan hyvin voisi olettaa että maailmankaikkeuksia olisi olemassa useita rinnakkaisia. Aivan yhtä hyvin voisi näin olettaa olevan kuin tiedämme että on olemassa eri taajuuksilla olevia radioasemia, eikä niistä kukaan usko ja julista olevansa ainoa olemassa oleva radioasema.

Jos näin olisi, niin mikä se Jumala sitten olisi? Olisiko Jumala tämän yhtenäiskentän ulkopuolella oleva ”olento” tai ”henki”, joka säätelisi ja ohjaisi näitä maailmankaikkeuksia vai olisiko Jumala tämä kaiken kattava energiaa, yhtenäiskenttä? Jos näin olisi, että Jumala olisi tämä energia ja me olisimme osa tätä energiaa, niin silloinhan me olisimme osa Jumalaa, Jumala olisi meissä, ja kuollessamme sulautuisimme tähän energiaan eli yhtenäiskenttään jättämällä fyysisen karkean kehomme hautuumaalle kuka missäkin muodossa haluaa kehonsa jättää joko poltettuna tai sellaisenaan.

Voisihan se olla näinkin, tai sitten ei, lieneekö tuolla niin väliä, pääasia lienee kuitenkin se, että elämme sovussa, rauhassa ja rakkaudessa.

Minä olen lueskellut Paula Tillin kirjaa Toisin: minun Asperger-elämäni ja alkanut miettiä että me kaikki taidetaan ollaan vähän aspergeereja. Varsinkin sellaiset kohdat kun hän kertoo pinttyneistä tavoistaan, esmees se kun hän jossain ulkomailla ollessaan kävi joka joka päivä mäkkärillä syömässä saman annoksen. Ja sitten nykyään laskee tarkkaan joka aterian että siinä on kaikki tärkeät ravintoaineet. Siinä hän on kyllä omaa laatuaan, että kylään mennessään vie mukanaan omat ruokansa, jottei tulisi pettymyksiä ruoan suhteen, mutta kyllä me monet toistetaan päivittäin samoja asioita robotin tavoin. Sen lisäksi että me ollaan vähän homoja kaikki, vois myös laulaa että me ollaan vähän aspergeereja kaikki.

Nyt ei talon lämmitys pelitä minun mielestä niin kuin pitäisi. Olohuoneen lämpömittari näyttää 19 astetta ylimmillään, eikä patterit meinaa lämmetä täysilläkään. Sais olla ulkona vähän pakkasta niin ehkä se sitten alkaisi toimia paremmin. Eilen meni sähkötaulusta 3 varoketta (tai mitä ne nyt ovat) pois päältä ja lämmitys katkesi. Olkkarin lämpötilaksi tuli 15 astetta. Laitoin nappulat oikeaan asentoon ja lämpö alkoi nousta, yli 19 se ei ole kuitenkaan noussut, vaikka tänään soitin firmaan ja heidän ohjeiden mukaan muutin asetuksia. Paska mitään tapahtunut, olkkarin patterit ovat edelleen kylmänä ja mittari korkeimmillaan 19 astetta. Minun mielestä se saisi olla 21 astetta. Eilen katselin telkkaria pipo päässä ja sormikkaat kädessä kun lämpö ei ollut vielä kerennyt paljoa nousta. Joiku-koira oli oikein tyytyväinen kun oli kerrankin sopivan viileää. Helppoahan se lapinkoirilla.

Omakotitaloasumisessa on omat kommervenkkinsä. Tällainen ulkosää on kaikkein tympein, kun lämpö on plussan puolella, vettä tulee ja sensorit mittaa että on pari plusastetta eikä kannata paljon lämmittää pattereita. Toivottavasti vika on syysilmassa eikä lämmityslaitteissa. Tuollaiset huolet tulee uniinkin: viime yönä näin unta että lattiat lainehti vettä pattereiden edessä ja kun kiristin ilmausruuveja, joista vesi tirisi, niin se ei auttanut vaan joka patteri lirisi vettä lattialle. Jännitti aamulla tulla keittiöön katsomaan onko kuivat lattiat. Oli onneksi, mutta olohuoneen lämpömittari näytti vasta 18 astetta.

Upea päivä. Kävin elämäni ensimmäistä kertaa jäsenkorjaajalla ja koin senkin ihanuuden. Kaksi tuntia kokonaisvaltaista kehonhoitoa mukavan ja taitavan ihmisen käsittelyssä, sinne jäi suuri osa kehon jännityksistä. Sen jälkeen olin maalaamassa ystävieni luona maalausillassa ja onnistuin tekemään itseäni tyydyttävän maalauksen. Kotiin tultuani sain lautasellisen vaimoni valmistamaa todella herkullista punajuurikeittoa, jonka jälkeen Maarit ja Juha Tapio liikuttivat minut lauluesityksillään kyyneliin asti. Lisää kyyneliä seurasi kun katsoin nauhalta aiemmin TV:stä tulleen Seikkailu Etelänavalla–elokuvan, jossa olleet koirat veivät täyden huomioni, eivät niinkään ihmisnäyttelijät. Kaiken lisäksi ystäväni Johanna lähetti minulle s-postissa vuosia sitten akvarelleilla pikaisesti maalaamansa muotokuvan minusta:

@ Johanna Säkkinen

Mitä nyt? Nyt sänkyyn ja pikku hetki Paula Tillin Toisin: Minun Asperger-elämäni kirjaa, niin kauan kunnes uni ottaa vallan.

Huomenna on taas uusi päivä, josta on syytä olla kiitollinen.

Eilen oli mielenkiintoinen juttu Kalevassa tanssija Satu Tuomistosta, joka oli tekemässä ”Riisuttuna”-tanssiteosta, jossa kaiketi ollaan alasti. Hän osui asian ytimeen sanoessaan että sitten kun tuijotus tisseihin ja pippeleihin loppuu, niin nähdään alastomuuden kauneus kokonaisuudessaan. Jotenkin niin se oli, en muista tarkkaan.

Alastomuus on mielenkiintoinen asia. Meidät on opetettu häpeämään sitä. Amerikkalaiset varsinkin. Heidän TV-sarjoissaan ja elokuvissaan ei alastomuudella mässäillä, niissä eivät penikset ponnahtele eivätkä tisulit törröttele. Kyllä minäkin sitä häpeän, ei voi kieltää. Mieluummin minä saunassa tai peiton alla alasti olen kuin postilaatikolla päivän postia hakemassa.

Tampereella taiteen opetukseen kuuluva alastoman mallin piirtäminen tehtiin Tampereen rautatieasemalla. Tapahtuma kesti kokonaiset 15 minuuttia, upeaa. Kuvat tapahtumasta levisivät luonnollisesti lehtiin ja facebookiin. Amerikan suunnalta vaadittiin välittömästi kuvien poistamista facebookista. Luonnollisesti. Eihän sitä nyt alastonta ihmistä facebookiin. En kirjoittanut että alastonta naista, koska joku olisi saattanut alkaa pohtimaan ovatko alastonmallit aina naisia. Eivät ole. Meilläkin oli taidekoulussa ensin mallina mies, alaston sellainen, ja myöhemmin nainen, alaston sellainen. Hyvä se on molempia piirrellä että oppii, jos on oppiakseen.

Nythän meidän vaatetuksemme päätarkoitus on lämmön tarjoamisen lisäksi peittää sukuelimemme, tyylikkyyden vaatimus on tullut myöhemmin. Mitä jos olisikin sellainen performance, jossa kaikki olisi nurinpäin, vaatetuksesta lähtien? Eli vaatteilla peitettäisiin kaikki ne vartalon osat mitkä nyt siveellisyyssääntöjen mukaan saavat näkyä, eli käsivarret, pää ja jalat ja annettaisiin nyt peitettyjen osien olla paljaana? Mitähän mieltä siinä olisi?

Ehkä alastomuuden peittäminen ja häpeäminen on tarjonnut seksi- ja pornobisnekselle oivan markkinaraon, en tiedä. Jättirintaisten naisten ja metrimulkkuisten miesten luulisi olevan alan kuuluisimpia ja kovinta liksaa vetäviä sankareita. Mitenkähän tuo mahtaisi olla jos ilmasto sallisi ympärivuotisen alastomuuden, niin eläisimmeköhän alastomuusyhteiskunnassa ja jos eläisimme niin kiinnostaisiko seksi- ja porno enää ketään?
Seksi ja porno, mikähän niiden raja oikein on? Onkohan seksi jotain, missä ei näytetä kahden ihmisen välistä parittelua suorasti, korkeintaan vähän vihjaillaan ja porno taas sellaista, jossa kyseistä aktia näytetään yksityiskohtaisesti nautintoa liioitellen nautinnon sanoja ja pökkimiskehoituksia ulkomaan kielellä hokien?

Wikipedia väittää näin: ”Alastomuus on tila, jossa ihminen ei peitä itseään pitämällä vaatteita. Monet katsovat alastomuuden häpeälliseksi ja yksityiseksi asiaksi, jota eivät suvaitse julkisilla paikoilla. Jotkut ihmiset taas eivät pidä alastomuutta pahana vaan vapauttavana. Jälkimmäistä kutsutaan nudismiksi. Monet ihmiset saavat mielihyvää alastomien tai vain vähän verhottujen vartalojen katselemisesta. Tällaisten vartaloiden katseleminen on seksuaalisesti kiihottavaa, ja alaston ihmisvartalo on ollut suorastaan klassinen aihe esimerkiksi kuvataiteessa. Modernina aikana mainonta on valjastanut vähäpukeiset mallit palvelemaan myynninedistämistä.
Länsimaissa, varsinkin Yhdysvalloissa, alastomuus on tabu. Suomessa on hyväksyttävää pikkulasten esiintyä alastomana yleisellä uimarannalla. Aikuisten alastomuutta ei yleensä hyväksytä julkisella paikalla. On edelleen olemassa pieniä kulttuureita, joissa alastomuus on arkipäiväistä. Saunasta pulahdetaan usein vilvoittelemaan järveen alasti ja talvisin kieriskellään alasti lumessa. Suomessakin sekasaunassa kuitenkin käytetään toisinaan uimapukua tai pyyhettä verhoutumiseen. Alastomuus-käsitteen merkitys vaihtelee alueittain. Niillä seuduilla, joissa alastomuudella tarkoitetaan myös vähäpukeisuutta, vaatteettomasta käytetään usein muuta sanaa. Esimerkiksi Lappeenrannan seudulla jälkimmäisessä tilanteessa on sanottu henkilön olevan nahkasillaan.
Kulttuurin kannalta merkittävä viittaus alastomuuteen on Raamatussa, jossa ihmiskunnan esivanhemmat Aadam ja Eeva elävät ensin alastomina Eedenin puutarhassa, mutta syntiinlankeemuksen jälkeen häpeävät alastomuuttaan.”.

Mitenkähän muissa uskonnoissa, eihän niissäkään kovin suopeita alastomuudelle olla, ei varsinkaan naisten, joiden hiuksetkaan eivät saisi vapaina hulmuta. Se alastomuudesta, kyllä minusta kivempi on vaatteet päällä olla. Mitähän muuta? Olen yrittänyt kirjoittaa yhtä tekstiä. Olenhan minä ennenkin kirjoitellut aikani kuluksi ja niin teen nytki. Kirjoittelen töissä ruokatunnilla ja kotona kun tulee sopiva tyhjä sauma. Hankalinta on kun tulee keskeytyksiä. Syksyllä tulee aina, tai jos ei aina niin ainakin joskus, tarve kirjoitella jotain.

Kävin teatteriesityksessä aikaa sitten. Viereeni tuli nainen jonka luulin tuntevani. Tervehdimme ja vaihdoimme sanan pari ennen ja jälkeen esityksen. Kun hän poistui, ihmettelin että eihän hän noin pitkä ollut muistini mukaan. Ratkaisin ropleemin niin, että hällä oli varmaankin huippukorkeakorkoiset kengät. Viikko sen jälkeen tapasin naisen, jonka vieressä luulin olleeni teatteriesityksessä. Hän nauroi tarinalleni ja sanoi, että niinhän se on että apinan tuntevat kaikki mutta apina ei puoliakaan.

Miksi minä tämän kirjoitin? Pulpahti mieleen kun äskettäin tuli vastaan mies joka morjesti, mutta en minä häntä kyllä tuntenut vaikka tervehdin takaisin. On tämä nyt kummallista.

Maalasin viikonloppuna. Mietin nyt, että en minä kyllä kummoinen maalari ole, mutta maalasin kuitenkin. Kunhan sudin niitä värejä sinne tänne ja sitten kun tuntui ja näytti hyvälle niin lopetin. Mielenkiintoista kun automaattisesti mollaan itseäni maalarina kun minulla ei ole erityisen korkeaa teknistä taitavuutta vaan pikemminkin sellainen brutaalihko ronski ote. Toisaalta taas en halua maalata yksityiskohdiltaan tarkkoja maalauksia, koska koen ne itselleni vieraiksi ilmaisutavoiksi. Maalaan mieluummin itseni näköisiä töitä. Sama kai se on veistämisessäkin, pärisyttelen moottorisahalla sellaisia kuin milloinkin sattuu syntymään.

En ole aikoihin säveltänyt mitään, paitsi viime talvena, enkä kirjoittanut mitään isompaa, paitsi vuosi sitten, ehkä voisi niitäkin hommia kokeilla, tai sitten lepäillä, lukea kirjoja ja katsella elokuvia, on se tärkeää hommaa sekin. On kai niitä paljon asioita, joita ei ole tullut aikoihin tehtyä, sitä kai sitä tulee aina vaimollekin valitettua, niin kuin nyt esimerkiksi luistelua, murtomaahiihtoa, tai vaikkapa suunnistusta.