Olen ihmetellyt, tai en oikeastaan ihmetellyt, vaan pitänyt jo vuosien kerryttyä vakiona, että en koskaan sairastu. En edes muista milloin olisin viimeksi ollut sairas.

Nyt olen ollut viime tiistaista lähtien ja tämä on paskamaista, todella paskamaista, viime yönkin nukuin parin tunnin pätkissä ja näin mitä ihmeellisimpiä unia, sitten nousin ylös muka toteuttamaan niitä ja hoksasin että hupsista, taisinpa olla unessa.

Nuorena minulla oli suuret nielurisat (lääkäreiden mielestä ei niin kovin suuret) ja niiden johdosta kerran vuodessa angiina. Se oli mukavaa kun sai olla koulusta pois ja näki mukavia unia. Jos ei uni miellyttänyt niin oikeaa kättä huiskuttamalla pystyi sen lakaisemaan pois ja uusi tuli tilalle. Sitten yhtenä talvena aikuisiällä angiina tuli 2 kertaa peräkkäin ja viehättävä ja älykäs naislääkäri antoi minulle lähetteen nielurisaleikkaukseen. Hän teki minut iloiseksi ja onnelliseksi tällä teolla. En usko että hän olisi kyennyt tekemään minua yhtä iloiseksi ja onnelliseksi millään muulla teolla, korkeintaan saamaan hämilleen.

No, ne nielurisat leikattiin ja seuraavana päivänä mieslääkäri, joka ne oli leikannut, sanoi että kyllähän ne aikamoiset möhkäleet olivatkin, olivat siellä vähän piilossa. Minä hymyilin ja nyökyttelin, vaikka ajattelin että ”jumalauta, tuotako piti odotella reilut 30 vuotta ja kärsiä angiinoista?”.

No, kukaan ei ole täydellinen. Paitsi jokainen.

Tämä sairaus on erilainen kuin angiina, joka oli itse asiassa aika siedettävä, paitsi että kurkkuun koski ja taudin tiesi tulevan uudestaan jos ei pääse leikkaukseen. Tämä on erilainen, epämiellyttävä.

Sunnuntaina meillä oli OTN:llä teatteriesitys, jossa olen näyttelijänä. Oli tiukka paikka miettiä mitä tekee kun on sairas ja toisaalta esitys on loppuunmyyty. Saliin mahtuu 136 katsojaa. Otin riskin ja menin lavalle lääkkeiden voimalla. Kuulin kommentteja ettei kukaan olisi huomannut kenenkään olleen sairaana. Kun katsojille, joiden kanssa oli juteltu, oli sanottu sttä se olin minä (=Hugo) niin olivat sanoneet että oli sillä kyllä matala ääni 🙂

Viime viikolla unessa vuosia sitten edesmennyt poikani istui pyörätuolissa ja hennolla äänellä kutsui minua. Kumarruin hänen puoleensa että mitä asiaa ja Jori sanoi jotain että opettaja oli tehnyt/sanonut jotain ja näytti oikean jalan polveaan. Siinä oli polvilumpion alapuolella läpimentävä reikä. Jumaliste, isällinen raivo ja suru sekoittivat tunteeni ja järkeeni ja kun kohotin katseeni, ”opettaja” seisoi siinä vieressä koppalakki päässään keskustelemassa jonkin samanlaisen tyypin kanssa. Tunsin suurta halveksuntaa. Minähän siihen tietenkin väliin selvittelemään tilannetta hyvinkin vaativaan sävyyn. Opettaja yritti jotain mussuttaa ja sitten jo heräsinkin. Voi Luoja miten se tuntui pahalta.

En ole koskaan ottanut niitä virusrokotteita. Ensi vuonna otan.

Ostin eilen tällaisen:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ei olisi pitänyt. Kaupassa silmä tarttui sanaan acryl ja toisella puolen luki ettei valu ja että kosketuskuiva 15 minuutissa. Meinasin ensin maalata pihalla mutta kun on kerta akryyliä ja kuivuu hetkessä niin sama kai se on sisälläkin jos se kerta käyttäytyy kuin tuubeissa olevat akryyliväritkin.

Ei muuta kuin kotiin ja teippaamaan piiloon taulun osia joita ei ollut tarkoitus maalata. Vein taulun (iso taulu) yhden huoneen lattialle ja suojasin asianmukaisesti ympäristön, avasin jopa ikkunankin ja suljin ovet.

No, maalasin sen mitä pitikin ja tajusin mitä oli tullut tehtyä. Se hemmetin järkyttävä myrkyllinen haju levisi ympäri huustollia eikä lähtenyt pois vaikka kaikki räppänät oli levällään. Koira katsoi minua nöyrästi että mitäs nyt kun ovet auki, saankohan minä mennä ulos.
En ollut huomannut, enkä nähnytkään superpienellä tekstillä että pitäis olla kaikki suojamaskit ja kuivumisaika on 24h ja olihan siellä toisella puolella kuvatkin suojavarusteista mutta enhän minä huomannut. Mulla oli suojavarusteina vaan t-paita.

No, räppänät oli pitkään auki eikä se haju kunnolla lähtenyt. Sitten menin kattoon telkkaa, söin vähän leipää ja muutakin otin sitten pari läkerol dents pastilliakin, joita hammaslääkäriliitto suosittelee aterian jälkeen niin taisin purra vähän liian lujaa kun hammas lohkesi.

Nyt tuntuu että pää on jotenkin sekaisin ja vilun väreet käy aina välillä, samaten yskityttää välillä. Mittasin kuumeen kun kerta vilu kappasee. Eka piippauksella 36,9 ja kun tungin takaisin kainaloon niin toka piippauksella oli jo 37,00. Huomenna olisi hammaslääkäri.

Helkutin maalipurkki ja maalauspäättäväisyys. Voi Jorma Jorma.

Eilen torstaina oli erikoinen päivä. Aamulla kävin opettamassa yhden tunnin ja kiiruhdin kotiin. Meille tuli rakennuslupatarkastaja tai joku sellainen. Hän tuli katsomaan että aurinkopaneelimme olivat kunnolla laitettu. Siinä me vaan pihalla seisottiin 10 minuuttia ja juteltiin mukavia. Mukavia kavereita olivat, niitä oli kaksi.

Sitten menin töihin takaisin, söin ja opetin loppupäivän tunnit. Tulin kotiin, rva oli sohvalla unessa, syötin koiran ja käytin. Menin työhuoneeseen tunniksi. Tulin alas, rva heräsi, syökästiin jotain ja lähdettiin äiteen luo Kempeleeseen.

Odotin että siellä olisi jo talon kauppakirjan allekirjoituspäivä sovittu mutta ei. Yllättävän pitkään mummo oli hiljaa kunnes sai putkautettua että ei tainnut tulla kauppoja.

Asuntoon oli tehty kuntotarkastus ja sieltä oli tullut kuulemma yli-innokas tarkastaja joka oli konttaillut tiskipöytien alustat ja joka ainoan nurkan ullakkoa myöten ostajaehdokkaan kanssa ja kuluttanut koko hommaan 4 tuntia. Kosteutta ei ollut löytynyt, ikkunat eivät olleet vetäneet eikä mitään isompaa. Minä olisin valmis sen mökin ostamaan jos tarvitsisin. Ostajakandi oli meinannut ettei ehkä ostakaan, tai hintaa pitäisi saada alemmas. Mummo että hinta pysyy samana, ostakoon tai ei. Se on ihan oikein. Konttailkoot vaikka toiset 4 tuntia, terve mökki se on.

Menin sitten mummon koneella käymään fb:ssä ja sain lukea että taiteilijatoveri Niilo Komulainen on kuollut. Niilohan oli mukana viime kesänä ”Puusta sinä olet tullut” –veistosnäyttelykiertueellani. Hieno mies, 1961 syntynyt. Koskaan ei voi tietää kenen vuoro seuraavaksi.

Nyt on perjantai. Kohta lähden töihin. Tänään onkin erikoinen työpäivä kun on vain yksi tunti. Sekin olisi ollut eilen mutta piti siirtää tarkastajan vuoksi tälle päivää. Illalla on sitten taas teatteriesitys. Sitten hiihtoloma, tai talviloma kai se nykyään on.

Juttelin töissä ruokatunnilla usein entisen työkaverini kanssa, vaikka en ole kyllä satavarma onko hän entinen työkaverini mutta tuttu mies joka tapauksessa, paitsi että en kyllä muista/tiedä hänen nimeään. No, juttelinpa kuitenkin. Mukava mies hän oli, kohta jäämässä eläkkeelle. Kertoili usein kesämökistään, jota olivat rakennelleet ja jossa niin kovin viihtyivät rouvansa kanssa. En ole ihan varma, mutta taisipa olla jotain puhetta sellaisestakin, että kun eläkeaika koittaa niin saattaisivat jopa muuttaa mökille asumaan.

Kovin minut sitten surulliseksi veti kun luin lehdestä että kaikki mökkien omistajat olivat suosiolla myyneet mökkinsä ja maansa Pyhäjoella ydinvoimalan tieltä. Tuli oikein tuplapahaolo. Tuli sellainen olo että haista Fennovoima pitkä ja haiseva paska.

Olen aina ollut ydinvoimaa vastaan. Ei ole sellaista ihmisen rakentamaa laitetta, joka olisi 100% turvallinen. Auto – liikenneonnettomuuksia päivittäin. Lentokone – lento-onnettomuuksia yllättävänkin usein. Ydinvoimala – ydinvoimalaonnettomuuksia silloin tällöin. Ihminen on inhimillinen olento.

Nyt en ole nähnyt kaveriani pitkään aikaan, jospa hänen eläkkeensä jo alkoi, en tiedä. Toivottavasti hänellä on kaikki hyvin.

Oon vähän miettinyt että kun nyt on sellanen aikakausi että jumalattomasti yritetään kilpailla ja tehdä bisnestä niin kaivosta ja voimalaa tungetaan joka kylään ja sieltä maan sisästä kaivetaan ja imetään periaatteessa kaikki millä voidaan rahaa tehdä, niin eihän se voi olla vaikuttamatta luonnon tasapainoon, totta hemmetissä luonto rupeaa jollakin tavalla reagoimaan jatkuviin muutoksiin. Jotenkin tuntuu, että nyt ilmenevät myrskyt, maanjäristykset ja vastaavat johtuvat nimenomaan ihmiskunnan ahneudesta ja sen rahan perässä juoksemisesta. No niin, nyt sain tuonkin sanotuksi ja kaikki varmasti ottavat opikseen.

Mitähän vielä? Isä kuoli elokuussa. Tuntuu olevan hommaa siinä jäämistön jaossa. Nyt pitäis äitille löytää asunto kun se taisi saada myytyä talonsa. Toivottavasti löytyy joku kiva kämppä. En tiedä mitä tehdä niille kamoille jotka eivät uuteen asuntoon mahdu. Äitihän se tietysti päättää mutta ois kai ihan fiksua lahjoittaa vaikka pelastusarmeijalle tai jollekin vastaavalle.

Vapaa aamupäivä. Olin merkannut kalenteriini että meillä olisi töissä kokous vaan paskan marjat, ei siellä ollutkaan. Olin kai merkannut aiemmin annetut eli suunnitellut päivät kokouksille ja nyt ne olivat muuttuneet, enkä minä ollut niitä muutoksia huomannut. Hyvä että selvitin asian jo eilen etten ängennyt töihin liian aikaisin. Kohta pitää lähteä sinne kun on jo nälkä. Ateria henkilökunnalle maksaa 5.80e ja kahvi päälle 1.00e. Saa sieltä kalliimpiakin annoksia jos kaipaa ja halvempiakin jos pelkkä salaatti tai keitto riittää.

Illalla olisi taas teatteriesitys, Flirttikurssi 55+ Oulun Työväen Näyttämöllä. Sinne pitäisi taas ängetä lavalle. On siinä oma hommansa vetää aina näytös läpi ja parastaan yrittää. Parhaimpansa mukaan olla joku muu, olla roolihenkilö eikä oma itse. Sitten loppuaplodien jälkeen muuttua taas omaksi itseksi.

Nyt pitää ruveta keräämään kierrätyksiä nyt voin viedä niitä samalla. Jes.

Tiistai.

Suuri osa ihmisistä on töissä tällä hetkellä. Niin minäkin. Suuri osa on myös koulussa. Minä en. On rakennettu tällainen systeemi, että kaikkien olisi hyvä tehdä jotain, että maailma pyörisi. Kuulostaa periaatteessa järkevältä. Mitä siitä nyt tulisi jos kukaan ei mitään tekisi, kuulee sanottavan kun asiasta keskustellaan. ”Mitä siitä nyt tulisi jos kukaan ei mitään tekisi” – pistämätön perustelu kerta kaikkiaan.

Rakkaus ainakin edustaa niitä pehmeitä asioita joilla maailman meno tuntuu pehmenevän, ainakin rakastuneiden mielestä. Siihenkin on olemassa systeemi, avioliitto, ihmisen kehittämä instituutio, jolle on haettu oikeutusta pyhästä kirjasta, ja vaikka mistä kirjoista, jotka kaikki on kirjoittanut ihminen. Niistä pyhistä kirjoista on haettu oikeutusta monille muillekin asioille, niin kuin esimerkiksi ”vääräoppisten” murhille.

Kysymys kuuluu: mikä on se ”oikeaoppinen”? Aina löytyy kirja, joka oikeuttaa jonkun teon. Vaatiiko rakkaus minkäänlaista instituutiota pysyäkseen voimassa? Eikös se ole omituista, että kaikessa täytyy olla joku struktuuri, jotta ihmiset muka osaisivat toimia? Strukturaalinen rakenne tuo mukanaan sääntöjä, valvontaa, jäykkyyttä ja täysin toisistaan poikkeaviakin tulkintoja, riippuen täysin siitä kuka niitä tulkitsee.

Kaikki uskonnotkin ovat kauniita ja oikeaoppisia, mutta kun jollekin annetaan enemmän valtaa kuin toisille järjestelmän sisällä, saattaa syntyä pahaa jälkeä.
Struktuuri on hieno sana. Käytin sitä tahallani äsken. Ihan vaan vaikuttaakseni fiksummalta kuin oikeasti olen. Entäs strukturaalinen? Jumankekka!

Eikös kaikki uskonnotkin perustu rakkauteen – rakkauteen Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan? Näin minä olen ymmärtänyt. En oikein usko, että missään uskonnossa on alunperin mukana vihaa toisin uskovia kohtaan. Silti soditaan ja tapetaan, se tuntuu vaikealta ymmärtää.

Jos ajateltaisiinkin että on vain yksi Jumala, jolla on monta nimeä. Olisiko tällainen ajatus vaikea hyväksyä? Jokainen olisi lähimmäinen toiselleen ja olisi vain yksi Korkein, jolla voisi olla monta
nimeä. Eihän silloin olisi mitään syytä vetää hernettä nokkaan, eihän? No niin, nyt voidaan sotimiset lopettaa. Ne sodat jotka uskontoon perustuu.

Mutta entäs ne, joiden alkusyynä on raha, esim. öljy tai vastaava? Hyvä kysymys sanotaan silloin kun ei oikein osata vastata. Eli minä sanon että hyvä kysymys. Silloin voisi ajatella kai olevan kyseessä uskonto, jonka motivaattorina on rakkaus rahaa ja valtaa kohtaann.

 

Keskiviikko

Hammaskiven poisto ei tuntunut ollenkaan hyvältä. Viimeksi sen teki joku harjoittelija sellaisella koneella eikä tuntunut paljon missään. Paitsi että silloin se harjoittelija poltti sillä koneella mulle alahuuleen oikein kipeästi. Älähdin siinä ja se pyysi anteeksi. Kun toimenpide oli loppunut niin se kysyi että ”oletko huomannut että sulla on tuossa alahuulessa joku tuollainen jälki?”. Sanoin että ”olen minä huomannut kun sinä sen siihen äsken teit”. En muista pyysikö se uudelleen anteeksi vai mutisiko jotain. Ei sillä niin väliä, mennyt on mennyttä. Sinällään kertomisen arvoinen tapaus kuitenkin. Hauska minun mielestä.

Nyt sen teki lääkäri sekä koneella että sellasilla koukuilla. Teki vissiin perusteellisempaa työtä kun täytyy sanoa, että en kyllä pahemmin nauttinut siitä operaatiosta. En ole siis masokisti. Eipä kyllä, en olisi halunnutkaan olla. Saa nähdä miten ensi kerralla. Tuskin maltan odottaa.

Helmikuu jo puolessa välissä. Sain eilen Music Finlandilta editoidut versiot uudesta sävellyksestäni. Tänään sitten piti vielä tehdä tehdä pari korjausta painettuun nuottiinkin 🙂
Vähän ujostuttaa laittaa tuo kuva tuohon mutta laitetaan nyt kuitenkin. Oishan se kiva jos joku sen soittaisikin.
Eipä tässä muuta. Kohta tulee oppilaat. Heippa.

Kohta helmikuu 2016. Voi jummi, niin se aika rientää. Tai samaa vauhtiahan se on aina mennyt mutta nyt kun ei tavallaan odota mitään innokkaasti niin kuin nuorempana, niin ei tunnu että se matelisi. Nuorena odotti monesti jotain, joulua, vappua, juhannusta, 18v synttäreitä jne.

Tämän viikonlopun tieatteriesitykset ovat ohi, tänään sunnuntaina on vapaapäivä. Perjantaina oli vähän laiska veto, tuntui että me kaikki mentiin vähän puolivaloilla, ilmassa oli hermostuneisuutta, ehkä muutamien päivien paussi esityksissä oli tehnyt tehtävänsä. Eilen lauantaina oli minun mielestäni parempi veto, vaikka perjantaina Satu monologissaan sai minulle kyyneleet silmiin. Pelotti että maskit valuu pitkin poskia, mutta ei kai ne. Ensi perjantaina taas noustaan lauteille, toivottavasti menee hyvin kun sali on kai taas aika lailla täynnä.

Uusi sävellys tuli valmiiksi tässä jokin aika sitten. Se on isolle orkalle tehty 3-osainen Bluesymphony. Nimi tulee siitä, että pikkuinen bluesahtava se välillä kyllä tuppaa olemaan. Sellaista minun kuuloista musiikkia. Olen joutoaikoina hieman siistinyt partituuria ettei jää lapsuksia täyteen ja kömpelöitä merkintätapoja. Ihan hyvä ralli se on, sellainen helposti sulateltava. Minun mielestä.

Ei kai mulla tämän enempää asiaa ole.

Lauantai-ilta, kello tietokoneen kellon mukaan 18:46. En tiedä onko oikeassa mutta väliäkö tuolla. Eilen oli näytelmän ensi-ilta. Olen esitykseen oikein tyytyväinen ja minusta vaikutti että yleisökin oli.
Telkkarista tulee joku baletti Maurice Ravelin musiikkiin. Upea, pelkistetty lavastus, kauniit värit, rauhallinen musiikki, minun mittapuuni mukaan erinomaiset tanssijat.

Huomenna taas teatteriesitys klo 14:00. Toivottavasti yleisöä tulee yhtä paljon kuin eilen, täydelle salille on mukavampi esiintyä kuin tyhjälle.

En mennyt illalla juhlimaan henkilökohtaisista syistä. Rakas puolisoni oli kovasti hämmästynyt. Näytti olevan iloinen yllätys kun jäin kotiin, enkä lähtenyt ”piipahtamaan” juhlissa ja palannut räkä poskella joskus aamuyöstä.

Vartin päästä alkaa palautepäivä. Opiskelijat saavat puhua suunsa puhtaaksi. Olin sinne jo menossa vartti sitten, kun aikatauluun oli merkitty 14:00, mutta äsken kuulin että se alkaakin vasta vartin päästä eli 14:30. Tässä työpaikassa kello on sellainen venyvä käsite, vähän niin kuin Salvador Dalin kellot. No, istutaanpa tässä sitten.

Illalla taas harkat. Koitetaan viimeistellä näytelmää, tässä siitä kohtauskuva:

Facebookissa joku oli laittanut videon pätkän turvapaikan hakijoista. Jossain maassa ne siellä värjöttelivät teltoissa ja vettä tuli kuin aisaa. Jotenkin tuntuu häpeällisen onnekkaalta asua lämpimässä talossa ympäri vuoden.