Tiistai.

Suuri osa ihmisistä on töissä tällä hetkellä. Niin minäkin. Suuri osa on myös koulussa. Minä en. On rakennettu tällainen systeemi, että kaikkien olisi hyvä tehdä jotain, että maailma pyörisi. Kuulostaa periaatteessa järkevältä. Mitä siitä nyt tulisi jos kukaan ei mitään tekisi, kuulee sanottavan kun asiasta keskustellaan. ”Mitä siitä nyt tulisi jos kukaan ei mitään tekisi” – pistämätön perustelu kerta kaikkiaan.

Rakkaus ainakin edustaa niitä pehmeitä asioita joilla maailman meno tuntuu pehmenevän, ainakin rakastuneiden mielestä. Siihenkin on olemassa systeemi, avioliitto, ihmisen kehittämä instituutio, jolle on haettu oikeutusta pyhästä kirjasta, ja vaikka mistä kirjoista, jotka kaikki on kirjoittanut ihminen. Niistä pyhistä kirjoista on haettu oikeutusta monille muillekin asioille, niin kuin esimerkiksi ”vääräoppisten” murhille.

Kysymys kuuluu: mikä on se ”oikeaoppinen”? Aina löytyy kirja, joka oikeuttaa jonkun teon. Vaatiiko rakkaus minkäänlaista instituutiota pysyäkseen voimassa? Eikös se ole omituista, että kaikessa täytyy olla joku struktuuri, jotta ihmiset muka osaisivat toimia? Strukturaalinen rakenne tuo mukanaan sääntöjä, valvontaa, jäykkyyttä ja täysin toisistaan poikkeaviakin tulkintoja, riippuen täysin siitä kuka niitä tulkitsee.

Kaikki uskonnotkin ovat kauniita ja oikeaoppisia, mutta kun jollekin annetaan enemmän valtaa kuin toisille järjestelmän sisällä, saattaa syntyä pahaa jälkeä.
Struktuuri on hieno sana. Käytin sitä tahallani äsken. Ihan vaan vaikuttaakseni fiksummalta kuin oikeasti olen. Entäs strukturaalinen? Jumankekka!

Eikös kaikki uskonnotkin perustu rakkauteen – rakkauteen Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan? Näin minä olen ymmärtänyt. En oikein usko, että missään uskonnossa on alunperin mukana vihaa toisin uskovia kohtaan. Silti soditaan ja tapetaan, se tuntuu vaikealta ymmärtää.

Jos ajateltaisiinkin että on vain yksi Jumala, jolla on monta nimeä. Olisiko tällainen ajatus vaikea hyväksyä? Jokainen olisi lähimmäinen toiselleen ja olisi vain yksi Korkein, jolla voisi olla monta
nimeä. Eihän silloin olisi mitään syytä vetää hernettä nokkaan, eihän? No niin, nyt voidaan sotimiset lopettaa. Ne sodat jotka uskontoon perustuu.

Mutta entäs ne, joiden alkusyynä on raha, esim. öljy tai vastaava? Hyvä kysymys sanotaan silloin kun ei oikein osata vastata. Eli minä sanon että hyvä kysymys. Silloin voisi ajatella kai olevan kyseessä uskonto, jonka motivaattorina on rakkaus rahaa ja valtaa kohtaann.

Keskiviikko

Hammaskiven poisto ei tuntunut ollenkaan hyvältä. Viimeksi sen teki joku harjoittelija sellaisella koneella eikä tuntunut paljon missään. Paitsi että silloin se harjoittelija poltti sillä koneella mulle alahuuleen oikein kipeästi. Älähdin siinä ja se pyysi anteeksi. Kun toimenpide oli loppunut niin se kysyi että ”oletko huomannut että sulla on tuossa alahuulessa joku tuollainen jälki?”. Sanoin että ”olen minä huomannut kun sinä sen siihen äsken teit”. En muista pyysikö se uudelleen anteeksi vai mutisiko jotain. Ei sillä niin väliä, mennyt on mennyttä. Sinällään kertomisen arvoinen tapaus kuitenkin. Hauska minun mielestä.

Nyt sen teki lääkäri sekä koneella että sellasilla koukuilla. Teki vissiin perusteellisempaa työtä kun täytyy sanoa, että en kyllä pahemmin nauttinut siitä operaatiosta. En ole siis masokisti. Eipä kyllä, en olisi halunnutkaan olla. Saa nähdä miten ensi kerralla. Tuskin maltan odottaa.

Helmikuu jo puolessa välissä. Sain eilen Music Finlandilta editoidut versiot uudesta sävellyksestäni. Tänään sitten piti vielä tehdä tehdä pari korjausta painettuun nuottiinkin 🙂
Vähän ujostuttaa laittaa tuo kuva tuohon mutta laitetaan nyt kuitenkin. Oishan se kiva jos joku sen soittaisikin.
Eipä tässä muuta. Kohta tulee oppilaat. Heippa.

Kohta helmikuu 2016. Voi jummi, niin se aika rientää. Tai samaa vauhtiahan se on aina mennyt mutta nyt kun ei tavallaan odota mitään innokkaasti niin kuin nuorempana, niin ei tunnu että se matelisi. Nuorena odotti monesti jotain, joulua, vappua, juhannusta, 18v synttäreitä jne.

Tämän viikonlopun tieatteriesitykset ovat ohi, tänään sunnuntaina on vapaapäivä. Perjantaina oli vähän laiska veto, tuntui että me kaikki mentiin vähän puolivaloilla, ilmassa oli hermostuneisuutta, ehkä muutamien päivien paussi esityksissä oli tehnyt tehtävänsä. Eilen lauantaina oli minun mielestäni parempi veto, vaikka perjantaina Satu monologissaan sai minulle kyyneleet silmiin. Pelotti että maskit valuu pitkin poskia, mutta ei kai ne. Ensi perjantaina taas noustaan lauteille, toivottavasti menee hyvin kun sali on kai taas aika lailla täynnä.

Uusi sävellys tuli valmiiksi tässä jokin aika sitten. Se on isolle orkalle tehty 3-osainen Bluesymphony. Nimi tulee siitä, että pikkuinen bluesahtava se välillä kyllä tuppaa olemaan. Sellaista minun kuuloista musiikkia. Olen joutoaikoina hieman siistinyt partituuria ettei jää lapsuksia täyteen ja kömpelöitä merkintätapoja. Ihan hyvä ralli se on, sellainen helposti sulateltava. Minun mielestä.

Ei kai mulla tämän enempää asiaa ole.

Lauantai-ilta, kello tietokoneen kellon mukaan 18:46. En tiedä onko oikeassa mutta väliäkö tuolla. Eilen oli näytelmän ensi-ilta. Olen esitykseen oikein tyytyväinen ja minusta vaikutti että yleisökin oli.
Telkkarista tulee joku baletti Maurice Ravelin musiikkiin. Upea, pelkistetty lavastus, kauniit värit, rauhallinen musiikki, minun mittapuuni mukaan erinomaiset tanssijat.

Huomenna taas teatteriesitys klo 14:00. Toivottavasti yleisöä tulee yhtä paljon kuin eilen, täydelle salille on mukavampi esiintyä kuin tyhjälle.

En mennyt illalla juhlimaan henkilökohtaisista syistä. Rakas puolisoni oli kovasti hämmästynyt. Näytti olevan iloinen yllätys kun jäin kotiin, enkä lähtenyt ”piipahtamaan” juhlissa ja palannut räkä poskella joskus aamuyöstä.

Vartin päästä alkaa palautepäivä. Opiskelijat saavat puhua suunsa puhtaaksi. Olin sinne jo menossa vartti sitten, kun aikatauluun oli merkitty 14:00, mutta äsken kuulin että se alkaakin vasta vartin päästä eli 14:30. Tässä työpaikassa kello on sellainen venyvä käsite, vähän niin kuin Salvador Dalin kellot. No, istutaanpa tässä sitten.

Illalla taas harkat. Koitetaan viimeistellä näytelmää, tässä siitä kohtauskuva:

Facebookissa joku oli laittanut videon pätkän turvapaikan hakijoista. Jossain maassa ne siellä värjöttelivät teltoissa ja vettä tuli kuin aisaa. Jotenkin tuntuu häpeällisen onnekkaalta asua lämpimässä talossa ympäri vuoden.

Kymmenen minuutin päästä tulee oppilaat. Ei ehdi paljoa kirjoittaa. Eipä ole kyllä paljon asiaakaan. Tarkemmin kun ajattelee niin ei oikeastaan mitään. Joten eiköhän tämä riitä tällä kertaa. Hyvää uutta vuotta kaikille. Nyt on 2016 ja vielä ollaan elossa. Elämä on aika mahtavaa.

Nyt se on vuosi lopuillaan, niin kuin otsikossa jo vihjailtiin. Taitaa olla 29. pvä. Pitääpäs käydä tarkistamassa kalenterista. Eikä ole kun 30. pvä, katsoin tuosta tietokoneen kalenterista, ei tarvinnut nostaa takapuolta penkistä.

Näytelmän ensi-ilta lähestyy. Vähän jännittää, sehän on jo 22.1.2016, klo 19:00, taitaa olla perjantaipäivä. Tarkistampa (oikeaoppinen olisi ”tarkistanpa”) kalenterista. Kyllä, se on perjantai, tervetuloa.

Tuntuupa hankalalta jättää tuo ”tarkistampa” tuonne. Tuntuu niinku olisi kivi kengässä tai litsit auki, mutta olenpa (huom. en kirjoittanut ”olempa”) päättäväisen radikaali, rohkea ja ”nuorekas”. Paskan marjat, ei sitä vanhasta nuorta saa tekemälläkään. ”Niinku” ei hierrä niin paljoa kuin ”tarkistampa”.

Vitsi kun alkaa olla nälkä, laiskottaa niin, ettei viitsisi lähteä syömäänkään. Pakasteessa olisi 1 ruoka-annos, mutta on ehkä parempi antaa sen olla siellä, jos vaikka poika tulee jossain välissä käymään. Nälkäisenä.

Laitanpas (en kirjoittanut ”laitampas”) tähän pari valokuva. Ensin epäselvä aamukuva makkarin ikkunasta:
Sitten toinen epäselvä kuva vanhasta taulusta, jota olen värkännyt uuteen, ehompaan uskoon:

Jälkikirjoitus hieman myöhemmin:

Tämän blogin kirjoittamisen jälkeen nousin ylös. puin, ja päätin lähteä Tupoksen ABC:lle vaikka lähempääkin olisi ruokaa saanut. Katsoin taskustani onko minulla ABC:n lounaspassia, sellaista että joka lounaasta saa yhden leiman ja kun tarpeeksi kerää niin saa ilmaisen lounaan. Löysin kuitenkin taskustani Kempeleen Zeppelinissä olevan meksikolaisravintola Rio Bravon lounaspassin, joka oli täynnä leimoja ja oikeutti ilmaiseen lounaaseen. Päätin lähteä sinne. Hyvä juttu, saisin ilmaiseksi aterian. Puin, lähdin ulos. Olin jo rappusilla kun poika hurautti pyörällä pihaan. Minä reiluna isänä että ”lähdetkö Rio Bravoon syömään”. Poika että ”eiku mää tartten auton, eikö se äiti sanonu?”.

Niinhän se juttu olikin, enhän minä muistanut. Ei muuta kuin avaimet pojalle ja takaisin sisään. Nyt tuolla hellalla lämpenee pakasteesta löytynyt ruoka-annos, semmosta kanan lihaa ja kastiketta. Kunhan nyt ei vain rouva tulisi ja sanoisi ”ihanaa kun olet lämmittänyt minulle ruoan”.

Jouluaatto. Ukki haudassa, mummo Virossa. Sointu-tytär kävi Topi-armaansa kanssa puurolla ja samantien jaettiin lahjatkin. Topi otti kuvia ja rouvani, joka ei halua nimeään julkisuuteen, katseli sivummalta sanottuaan ensin ettei häntä saa kuvata.
Tuli hyviä kuvia, buenos dias (vanha vitsi). Olin jo laittamassa yhtä kuvaa facebookiin, kuvaa missä ojentelen säkistä lahjoja sohvalla istuville Sointulle ja Santerille, sekä syrjemmällä istuvalle rouvalleni, joka ei halua nimeään julkisuuteen, mutta yhtäkkiä ajattelin että ei se ole korrektia laittaa ilman lupaa ja jos laitan niin joku lukija voi pahoittaa mielensä, että vittuako tuokin tuolla leuhottaa noilla lahjoillaan. Joillakin saattaa olla asiat kehnomminkin. Monimutkaista on tämä joulunkin aika.
Sointu ja Topi jätti koiransa meille, hakevat illalla. Siperian husky Luna ja sekarotuinen Mila. Meinasi niillä äsken tulla tappelu. Ovat molemmat narttuja. Meidän koira Joiku on uros. Leikattu sellainen. Joiku haluaa olla pomo, mutta Luna välillä yrittää alistaa. Joskus Joikulla sitten ottaa pattiin.

Käytiin eilen käveleen hautausmaalla. Oli pitkä kierros kun kierrettiin ensin rouvani, joka ei halua nimeään julkisuuteen, sukulaisten haudat, molemmat vanhemmat, mummot, serkut sun muut ja sitten lopuksi minun poikani hauta. Kyllä se aina koskettaa piipahtaa siellä.
Sitten käytiin kotona saunassa ja illalla myöhempään vielä Kempeleessä ukin, eli minun isäni haudalla.

Nyt kuulostaa että koirat rauhoittuvat. Joiku on pihalla ja Luna ja Mila taisivat väsähtää. Taidan olla suomalainen mies ja mennä tv:n ääreen.

Pitäisi siivota, pitäisi tankata vuorosanoja, pitäisi laihduttaa (miksi???), pitäisi osata olla huolehtimatta asioista joihin ei voi murehtimalla vaikuttaa, vaan koettaa miettiä voiko kuviteltua ongelmaa auttaa, jos sellainen nyt ylipäätään on olemassa. Kiva kun on joulu.

18.12.2015. Jees. Ensimmäisiä lomapäiviä, mutta silti on kaikenlaista kiirettä pitänyt. Niin kiirettä että en ole oikein ennättänyt maalaamaankaan, vaikka mieli on tehnyt.
Syksy sujui töissä, näytelmäharjoituksisssa ja uuden sävellyksen kimpussa. Oli sietämättömän erikoista/tuttua/ihanaa/ärsyttävää herätä keskellä yötä ja huomata, että mielessä pyörii ulkoa opeteltavat vuorosanat ja työn alla oleva sävellys. Sävellys tuli valmiiksi ja nyt pitäisi keskittyä näytelmään, OTN:n ”FLIRTTIKURSSI 55+”, joka tulee esi-iltaan muistaakseni pe 22.1.2016 klo 19:00. Minä olen näytelmässä eläkkeellä oleva Hugo Manninen, joka haluaa olla hurmaava ja kaikesta kaiken tietävä.

Aamulla heräsin jo neljältä, vaikka pääsin nukkumaan vasta puolen yön aikoihin. Sitten en saanut enää unta ja kuudelta piti nousta aamutoimille. Vietiin äitimuori linja-autoasemalle Joensuun bussiin. Joensuusta hän jatkaa siskonsa, siskon miehen ja tämän (siskon miehen) siskon kanssa jotakin kautta Viroon jouluksi. Olipas monikutkaisesti sanottu: ” siskonsa, siskon miehen ja tämän (siskon miehen) siskon kanssa”. En nyt keksinyt parempaa.
Toivottavasti äiteellä on virkistävä ja antoisa reissu, hän kun on ollut kovin yksinäinen isän kuoltua elokuussa.

Nyt, juuri nyt, tuli hetki jolloin tuntuu että mitäs minä nyt kirjoittaisin. Onkohan minulla muuta asiaa? Kovin yksityisasioita ei viitsi julkisesti seuloa, kun tarpeeksi yleiset asiat kuulee TV- ja radiouutisista.

Autokatoksessa olisi pari reilun metrin mittaista mäntyä odottamassa inspiraatiotani, että veistäisin siistä jotain. Jotensakin on kovin luotaan työntävää tuollainen talvi-ilma veistoksen tekoa ajatellen. Talvella tekee enempi mieli maalata.
Toisaalta mieleen tulee yhä useammin sellainen ajatus, että pitäisikähän lukea läpi viime keväänä kirjoittamani näytelmä ja lyhyehkö kirja. Molemmat tosin kirjoitin valmiiksi jo parikin vuotta sitten, mutta vuosi sitten luin ne ajatuksella läpi ja totesin täysiksi paskoiksi ja muokkasin uuteen uskoon. Nyt olisi hyvä taas lukea kun aikaa on kulunut riittävästi ja olen saanut etäisyyttä niihin.
Harmittaa ja hävettää vaan, kun ennätin niitä eka versioita lähetellä kustantajille ja teattereille. Vastaanotto oli kovin hiljaisen sorttinen 🙂

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Kaikille 🙂 🙂 🙂