Pentti Linkola: ”Elämme historian syvimmän alennustilan aikaa, rahan valtakautta. Ollaan avoimesti ahneita”. Tanakasti sanottu, mutta huolestuttavan totta. Vaikka onhan niitä onneksi maailmassa ihmisiä, jotka eivät ole niin hanakasti sen maallisen omaisuuden perään.

 Jos nyt ajatellaan vaikkapa rahaa, mitä monesti tavoitellaan, niin moniko lienee ajatellut miksi se raha niin kovasti kiehtoo ja sitä pitäisi saada? Ovatko ne setelit, joita voisi vaikkapa hipelöidä, nuuhkia tai peräti nuoleskella, vai ovatko ne isot numerot siellä tiliotteessa, vai mikä ihme? Vai kiehtooko ajatus siitä, ettei tarvitsisi mennä enää töihin, voisi kaiket päivät vaikka löhöillä sohvalla? En minä ainakaan sohvalla viihtyisi.

Olen usein miettinyt sitä, että mitä tekisin jos voittaisin jostain esim. miljoonan. Luulen, että laskisin vuositulojeni mukaan, paljonko tarvitsen rahaa loppuelämäkseni ja jättäytyisin pois päätoimisesta työelämästä. Jos ei uutta opea löytyisi tilalleni, niin voisin kyllä mielen virkistykseksi toimia sivutoimisena opettajana. Muu aika menisi ehkä kaikenlaiselle taiteelle. Ehkäpä ehkä. Mistäpä sen tietää miten sitä reagoisi mihinkin? Tiedä vaikka hulluksi tulisin. Hyväntekeväisyyteen kyllä osa menisi, näin olen jalosti suunnitellut, ellen sitten rahojen tultua muuttuisi itsekkääksi pihtariksi. En tiedä, ei tuollaisia kannata pohtia. Ei niin, vaikka biokaasuautoa minun tekisi mieli, tai täyssähköautoa jos ne joskus kehittyvät nykyisestään. Olisi mukavaa saastuttaa vähemmän.

Kaikkein ihanin veikkauksen peleihin liittyvä tapaus sattui kun minulle hyvin rakas, nimeltä mainitsematon ihminen oli netissä Kenoa tai jotakin vastaavaa pelaamassa, ja minä tietysti ryhdyin tiedustelemaan hänen halujaan ja suunnitelmiaan mahdollisten miljoonien tullessa. Kävi ilmi, ettei hänelle ole väliä voittaako hän 20 senttiä tai 2 euroa, voitto kuin voitto, hän on aina iloinen.

Me ihmiset olemme erilaisia, onneksi.    

Eipä tässä oikeastaan muuta. Paitsi että monenlaista aina päivän mittaan käy mielessä.