Löysin tällaisen reseptin ja kun kaikki ainekset löytyivät kaapista, niin kokeilin, ohjeen mukaisesti rautapadassa.
Pikaperunat oliivien kera
Kahdelle:
350g perunoita
2 rkl oliiviöljyä
¾ kiehuvankuumaa vettä
½ tl suolaa
2 rkl ketsuppia (tai tomaattimurskaa)
3 rkl kermaa
1 dl silputtuja oliiveja
Kuori ja paloittele perunat. Ruskista ne oliiviöljyssä, kaada vesi ja suola joukkoon. Anna kiehua 10 minuuttia. Lisää joukkoon ketsuppi (tai tomaattimurska) ja kerma ja anna kypsyä vielä 5 minuuttia. Ripottele päälle oliivit ja anna liiallisen nesteen haihtua pois.
Lopputuloa oli hyvä. Se maistui tosi maukkaalle, siitä huolimatta, että perunat vähän meinasivat palaa padan pohjaan kiinni. Ei haitannut kulinaristista nautintoani.
Se oli sellainen uutinen. Muutoin en ole saanut paljoakaan aikaiseksi, paitsi yrittänyt autella poikaani muutossa. Tänään on ollut luomisosastolla aika aikaansaamaton päivä, vaikka aamulla ajattelin tekeväni vaikka mitä ja ajattelin tuossa vielä illallakin. Täytyy huomenna kaivaa taas käsikirjoitus esille ja alkaa päntätä vuorosanoja, ensi-ilta lähestyy.
Minusta juliste on tosi onnistunut. Kempeleen nuorisoseura on kylläkin tuotu siinä aina voimakkaasti esille. Ehkä näin on tarkoituskin, kun saamme heiltä tilat ja muuta apua edulliseen hintaan.
Jos jotakuta kiinnostaa tiedustella enemmälti, tai peräti varata pilettejä etukäteen, niin ei muuta kuin soittamaan:
Tiedustelut ja varaukset p. 040-4733420.
Tuli mieleen, että jos minulla ei olisi noita luovuutta vaativia puolia elämässäni, niin en varmastikaan kokisi elämää kovin arvokkaaksi tai peräti elämisen arvoiseksi. Uskoisin masentuvani pahan kerran ja luultavasti hakisin masennukseen lääkettä epäterveellisistä toiminnoista ja aineista. Pelottava ajatus.
On äärimmäisen tärkeää, että elämässä on sisältöä. Pari nuoruuden kaveriani eivät kai löytäneet elämälleen tarkoitusta ja joivat molemmat itsensä hengiltä. Ulkopuolisena on vaikea mennä sanomaan että miksi he joivat mutta epäilen, että pelko oli suuri tekijä, elämisen tai yrittämisen pelko.
Pelko ajaa meidät muutenkin pelottaviin tekoihin; yksilöt väkivallan tekoihin, kansakunnat asevarusteluihin ja tätä kautta suoranaisiin sotiin. Älytöntä.
Havittelemme maallista mammonaa, luulemme onnen löytyvän rahan ja tavaran määrästä. Valitettavasti se ei mene niin: rikkaat joutuvat kokemaan valitettavan paljon kateutta ja pahansuopuutta, keinottelua liike-elämän markkinoilla, uskoisin.
Kaikki tavoittelemme onnellisuuden tilaa, nyky-yhteiskunta on kova ja on asettanut tavoitteeksi kilpailukyvyn säilymisen ja kilpailussa mukana pysymisen. Minun on sitä vaikea ymmärtää. Uskoisin, että henkinen rikkaus, rauha ja onnellisuus eivät ole millään lailla riippuvaisia materiasta. Luulen tietäväni, että se löytyy jokaisen sisältä. Tunnen olevani siitä varma.