Se on taas sitä aikaa vuodesta, että apurahojen saajat saavat onnitteluja ja ilman jääneet ovat nyreissään. Välitalon Vega valittiin vuoden taiteilijaksi 2014. Onnea Vegalle. Anottiin molemmat samaa apurahaa vuosi sitten, muttei saatu kumpikaan. Nyt jätin anomatta kun ajattelin, etten kuitenkaan saa. Vega anoi. Hyvä homma, saipahan se hakija, joka sitä enemmän halusi ja tarvitsi.

En oikein muistakaan milloin olisin viimeksi saanut apurahan. Taisi olla vielä markan aikaan kun sain yliopistolta vähän avustusta kun olin kirjoittanut vapaa säestys –oppikirjan. Taiteilija-apurahan olen kai viimeksi saanut 90-luvulla, se oli muistaakseni puolivuotinen lääniltä. Sen jälkeen en muista saaneeni keneltäkään.

Minusta koko apurahasysteemistä voisi luopua ja alkaa maksamaan taiteilijoille kuukausipalkkaa. Taiteilijan on tehtävä taidettaan, jotta elämä pysyisi mielekkäänä, se on sellainen sisäinen pakko, kyllä siitä pitäisi palkkaa maksaa.

Milläkö rahoilla? No helvetti, aina siihen keinot keksitään. Ei sitä nyt vielä tässä vaiheessa kannata pohtia, kun ei ole vielä taiteilijapalkkapäätöksiäkään tehty.

Miten niin muka tehtävä taidetta, että elämä pysyisi mielekkäänä? Eikö se elämä muka ole tarpeeksi mielekästä jos käydään päivät töissä ja illat katsotaan televisiota? Ei se kaikille ole, meitä on niin moneen junaan. Toisille riittää television katselu, toisten on pakko pelata lätkää päivät päästään (ja uhrata siihen kaikki aika), toisten on taas pakko tehdä taidetta. Se on sisäinen pakko, eikä mikään sairaus. Hyvin yksinkertainen juttu, ei siinä pitäisi mitään ihmettelemistä olla.

Huomasin facebookissa, että asiasta on tehty aloitekin: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/44

Hyvä homma.

No niin, nyt tuli tuokin ongelma ratkaistua. Pitää mennä katsomaan kuivumassa olevaa uutta maalausta ja lämmittämään ruokaa. Missähän minä söisin kun taulu kuivuu keittiön pöydällä? Sitä ei voi oikein liikutella kun siinä on niin paljon nestettä kankaan pinnalla. No, enköhän minä jotain keksi.

Ihmeellistä miten taulut ja veistokset syntyvät. Yksi omasta mielestä parhaimmista veistoksistanikin syntyi aikoinaan niin, että aloin sahata n. 1,5 metrin pituisesta männyn pätkästä mielessäni olevaa veistosaihetta, mutta saha tekikin siitä aivan erilaisen – aihe muuttui matkalla aivan väkisin, vaikkakin lopputulos alkoi paljastua jo prosessin alkupuoliskolla. Se männynpätkä vain halusi tulla sellaiseksi kuin se tuli ja olin lopputulokseen kovasti tyytyväinen.

Eilen tuhersin uusiksi kaksi taulua jotka tein jo viime vuonna, eli 2012. Silloin tein ne pikaisesti käyttämällä paljon maalia, puuliimaa ja vähän paperiakin. Olin ripustanut ne nykyisin tyhjillään olevan poikani Santerin huoneen seinälle, silloin kun Santtu vielä kotona asui. Aina niitä siinä ohikulkeissani oven raosta vilkaisin ja tyytymättömyyteni lopputulokseen kasvoi jokaisen vilkaisukerran jälkeen.

No, eilen sain idean. Otin toisen maalauksista seinältä, toin sen keittiön pöydälle, leikkelin lyhyitä tulitikkujen pätkiä ja liimailin ne taulun pintaan. Vein taulun suihkuhuoneeseen ja sytytin liimatut tulitikut tuleen. Liikaa palamaan innostuneet (ne, jotka sytyttivät kangasta) sammutin puhaltamalla ja vähän vedelläkin, muut sammuivat onneksi itsestään, ettei tarvinnut sentään palokuntaa kutsua. Olisi ollut kallis tikki jos koko talo olisi palanut. Siksi olinkin suihkuhuoneessa, jossa on vettä lähettyvillä. Lopuksi taas lorotin liimaa päälle. Lopputulos viehätti minua niin, että tein toisellekin maalaukselle samoin. Nyt ne molemmat tyydyttävät minua, toivottavasti vielä vuoden päästäkin. Nyt ainakin tuntuu siltä, että voisin viedä ne Katoppa -asukastuvan näyttelyyni, joka alkaa 3.5.2013 muistaakseni. Olen siellä kesän taiteilijana elokuun loppuun saakka.

Jo vain on luovuus ihmeellistä, mukavaa kun on vielä kyydissä pysynyt, eikä tipahtanut kelkasta.

Eilen oli viimeinen esitys. Meni hyvin ja yleisöä oli runsaasti, kaikilla oli kivaa. Tulin tänään 45 minuuttia liian aikaisin töihin. Muistin alkamisajan väärin. Muistin muka niin tarkasti, etten viitsinyt tarkistaa vaikka lukujärjestys olisi ollut niinkin lähellä kuin oikeassa takataskussa. Niin sitä ihminen voikin olla väärässä niissä asioissa, jotka luulee tietävänsä vuorenvarmasti.

Onneksi kyse oli kuitenkin niinkin harmittomasta asiasta kuin taitellusta A4-lukujärjestyspaperista, jossa tämän viikon opetustunnit, eikä esimerkiksi sellaisesta isomman luokan päätöksestä kuin että kumpi nappula laukaisee koko maapallon tuhoavan neuronipommin ja kumpi sen saa vaarattomaksi (edellyttäen tietysti, että siinä olisi vain 2 nappia).

Neuronipommi, millaisiahan ne mahtavat olla? Tarkistetaanpa. Wikipedian mukaan se onkin neutronipommi, eikä neuronipommi:

Neutronipommi (korkeasäteilyinen ase) on ydinase, joka vapauttaa huomattavasti enemmän neutronisäteilyä kuin tavanomainen atomipommi. Neutronisäteily läpäisee materiaaleja paremmin kuin muut säteilylajit, ja on se biologisesti vaarallisempi, koska se pystyy aiheuttamaan muutoksia atomien ytimissä. Neutronisäteily on pommin niin sanottua alkusäteilyä. Neutronipommi on pienikokoinen vetypommi, joka vapauttaa jopa 80 % reaktioenergiastaan hyvin nopeina neutroneina. Neutroniaseen teho on noin 1–10 kilotonnia, sen säteilyvaikutus ulottuu jopa 10 kertaa niin kauas kuin painevaikutus.   

Kaikkea sitä oppii kun tulee liian aikaisin töihin. En minä tosin tuota selitystä lukenut, kopioin vain wikipediasta CTRL+C–toiminnolla ja liitin CTRL+V-toiminnolla. En siis oppinut mitään. Tietokone on ihmeellinen asia.

Mukavaa kun alkaa hiihtoloma. Täytyy ottaa rennosti, eikä asettaa itselleen mitään tavoitteita, niin ei tule pettymyksiä. Yritän nauttia joka hetkestä.

Tämän päivän lehdessä oli taas jääkiekon väkivaltaistumisesta. Käsiteltiin rankkoja taklauksia, joissa alle jääneet ovat menettäneet tajuntansa tai menneet muuten vaan tillin tallin. Taklaajia oli kaudella 2012 – 2013 löytynyt Kärpistä (1 kpl), HPK:sta (1 kpl), Kalpasta (1 kpl), HIFK:sta (2 kpl) ja Jokereista (2 kpl), näin muistelen. Siinä on 7 kpl liikaa minun mielestä. Varmaan kiva mennä töihin illan matsiin, ammattilaisiahan ne pelaajat ovat, kun ei tiedä pääseekö illalla kotiin vai joutuuko sairaalaan.

Toisaalta täytyisi ymmärtää, että niillä, jotka haluavat toista vahingoittaa, täytyy olla jotain ongelmia. Tasapainoinen, onnellinen ihminen ei käy toisen kimppuun. Tasapainoinen, onnellinen ihminen suhtautuu ympäristöönsä ja lähimmäisiinsä tasapainoisen rakastavasti.

Tästähän herää luonnollisesti kysymys, onko jääkiekko tasapainoisten ja onnellisten ihmisten laji ja suhtautuvatko pelaajat vastustajiinsa tasapainoisen rakastavasti? Kuulostaako hullulta? Miksei näin voisi ollakin. En kylläkään tarkoita, että joukkueet pitäisi taitoluistelijoista tai joogeista kasata, mutta kyllä jääkiekkoa pitäisi osata pelata ilman tappomielialaa.

Kyllähän kilpailutilanteessa adrenaliinin erittyminen on luonnollista ja tarpeellistakin, näin myös jääkiekossa, mutta sen hallitseminen on myös taitolaji, joka olisi syytä hallita. Jalkapallossa on kai nähty myös vastaavia väkivallan purkauksia, mutta entä jääpallossa, tenniksen nelinpelissä, lentopallossa, koripallossa?

Kävin ennen ahkerastikin Kärppien otteluissa ja joskus sattui, että lähettyvillä istui joku ylimääräisen testosteroni- ja adrenaliinipistoksen saanut katsoja, joka pilasi koko illan yli 100 desibelin karjumisellaan. Tappomielialaa löytyy siis katsomon puoleltakin. Ihminen on väkivaltainen. Näin ei tarvitse olla.

Tällaisia ajatuksia aamupäivän tunteina. Illaksi Valveelle esiintymään.

Today is Saturday ja kaikki on mainiosti. Eilen meille tuli yökylään siperianhuskypentu Luna, joka jäi muutama viikko sitten pakettiauton alle. Vasen takajalka niks naks poikki. Se leikattiin ja nyt sillä on vieläkin metallit pitämässä luita vastakkain, että ne luutuisivat hyvin yhteen.

No, Luna tuli eilen ja heti tietysti vauhdikkaat leikit meidän Joikun kanssa, joka on suomenlapinkoira. Ei siinä kauaa mennyt kun Luna jo kosautti kipeän jalkansa, juuri sen kohdan missä metallit ovat, Santerin pikkupoikana koulussa tekemän jakkaran kulmaan. Jessus kun teki sieluun kipiää, kun Luna itki ja valitti.

Ei kannattanut lähteä eläinlääkäripäivystykseen, kun niillä ei ole röntgeniä siellä. Päätettiin katsoa yön yli. Yö meni hyvin. Aluksi Luna valitti kun laitoimme koirat eri huoneisiin, mutta huomasi pian, ettei valittamalla saavuteta mitään ja alkoi nukkua.

Nyt aamupäivällä aloin tekemään ruokaa. Munakoiso makaronipataa, jokin aika sitten ostamastamme munakoisosta. Kaivoin reseptin esiin ja ryhdyin toimeen. Rouva sanoi, että ei tuo ole munakoiso. Eipä niin, sehän olikin hunajameloni. No, etsin reseptin sille, löytyi hunajamelonikeitto. Minä, että tehdään sitä, rouva että etkö teekään sitä munakoiso makaronipataa? Minä, että onko sitä munakoisoa, rouva että on sitä. No, minä otan munakoison jääkaapista, veitsen ja alan kuorimaan munakoisoa. Kun se oli kuorittu, niin rouva sanoi, että eihän tuo ole munakoiso. Minä tuijotan sitä, siis sitä kuorimaani munakoisoa, että eipä olekaan, tämähän on niin kuin tuota kesäkurpitsa, kuorittu kesäkurpitsa. Nyt tehdään sitten kesäkurpitsapastaa. Kunhan nälkä tulee. Ajattelin kuitenkin, että saatan kai minä tuon hunajamelonikeitonkin pyöräyttää vaikka alkuruoaksi, niin kuin paremmissa piireissä on tapana, mutta sepä perkaleen meloni olikin jo homeessa. Helvata, taas lensi ruokaa roskiin. Samaan aikaan joku varmasti kuoli taas nälkään. Täällä vain meikäläinen nakkelee meloneja roskiin ja toiset kuolla kupsahtelevat.

Illalla taas lavalle Raimo Kytöniemenä Nuu-teatterin joukoissa. Minun mielestäni näytelmä toimii oikein mainiosti, palapelin kaikki palaset ovat loksahdelleet kohdalleen oikein mainiosti. Katsojia on ollut mukavasti ja vastaanotto on ollut mukava. Ymmärrän kyllä jos joku ei tykkää, mutta pääasia, että itse yrittää parhaansa.

2 teatteriesitystä takana. Hyvin ovat menneet ja olemme saaneet mukavan runsaslukuiset yleisöt. Huomenna taas jatkuu, vielä 4 esitystä Kempeleessä ja ensi viikolla 2 Oulussa. Sitten on varmasti jonkin aikaa hieman tyhjä olo.

Oman näytelmäni loppu pitäisi kirjoittaa uusiksi. Siinä on sellainen, muistaakseni neljän sivun pätkä, mikä ei oikein kannattele itseään pinnalla vaan joutaa upota. Tilalle täytyy kehitellä jotain kiinnostavampaa, ei kuitenkaan seksiä tai väkivaltaa.

Huomenna keskiviikkona pitäisi tulla Kalevaan kritiikki meidän esityksestämme. Toivottavasti se on positiivinen, vaikka sisimmässäänhän esiintyjä sen tuntee jos on tyytyväinen esitykseen ja minä ainakin olen. Niin tuntuvat olevan muutkin lavalla olleet näyttelijät. Siinä mielessä kritiikillä ei pitäisi olla merkitystä, mutta kyllä se väkisinkin leiman lyö esitykselle kuin esitykselle. Ihmisillä on taipumus muodostaa mielipiteitään lehdistön mukaan. Itsekin valitsen tv-elokuvat aika pitkälti kritiikkien mukaan. Harmittelen kun Kalevan Tärppi-lehti mainioine elokuva-arvosteluineen muuttui tv- ja radiolehdeksi ilman elokuva-arvosteluja. Meillä ei ole sille enää niin paljoa käyttöä. Tärppi-lehti oli aina olohuoneen sohvalla ja sieltä pystyi katsomaan oliko kullekin päivälle luvassa paljon tähtiä saaneita elokuvia ja organisoida päivän muut menot sen mukaan. Nyt pitää käydä keittiöstä etsimässä iso Kaleva, jossa arvostelut on. Harmillista energiahukkaa, kun joutuu hieman sinne asti kävelemään. 🙂

Nuun kotisivuille oli ilmestynyt mukava esite esittämästämme näytelmästä, eli sen käsiohjelma:

http://issuu.com/mindinmedia/docs/sydankohtauksia_esite_kuvina/2

Loput esitykset:

ke 20.2.2013, klo 19:00. NS, Kirkkotie 19, Kempele
to 21.2.2013, klo 19.00. NS
la 23.2.2013, klo 19.00. NS
su 24.2.2013, klo 15.00. NS
ti 26.2.2013, klo  19.00, Valve, Hallituskatu 7, Oulu
ke 27.2.2013, klo  19.00, Valve

Liput 10 / 8 euroa.

Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Suomen näytelmäkirjailijaliitto.

Lippuvaraukset numerosta 040 4733420 tai sähköpostitse nuuteatteri@gmail.com

Tänään on se päivä, jolloin esittelemme ahkeran harjoittelumme tuloksen yleisölle:

Eilen oli ennakkoesitys pienelle yleisölle ja kaikki meni hyvin. 40 harjoituskertaa vaikuttaa olevan sopiva määrä valmiin lopputuloksen aikaansaamiseksi. Toivottavasti yleisö löytää esityksiimme:

pe 15.2. NS 19.00, ENSI-ILTA, Kirkkotie 19, Kempele
su 17.2. NS 15.00
ke 20.2. NS 19.00
to 21.2. NS 19.00
la 23.2. NS 19.00
su 24.2. NS 15.00
ti 26.2. Valve 19.00, Hallituskatu 7, Oulu
ke 27.2. Valve 19.00

Liput 10 / 8 euroa.

Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Suomen näytelmäkirjailijaliitto.

Lippuvaraukset numerosta 040 4733420 tai sähköpostitse nuuteatteri@gmail.com

Eilen oli 13. päivä. Ajattelin, että ei se tarkoita mitään, enkä ole koskaan pahemmin piitannut noista uskomuksista. Jotenkin vain sisuksissani oli kuitenkin sellainen tunne, että tänään ei kaikki mene nappiin.

Menin töihin. Minulla piti olla vain 3 oppituntia ajalla 9.15-11.45. Ensimmäinen oppilas ei tullut, toinen myöhästyi vartin, kolmas ei tullut. Katsoin nettikalenteriani ja he olivat sieltä poistaneet omat tuntinsa minulle ilmoittamatta. No, ei siinä mitään, ajattelin ja tein muita hommia. Säilytin malttini.

Menin kotiin, en syönyt töissä. Rakas vaimoni oli ilmoittanut, että terassilla on rasiassa kasvislasagnea, joka pitäisi syödä, ettei mene vanhaksi. No, minä laitan sen paistinpannulle lämpiämään ja totean sen olevan liharuokaa. Säilytin malttini. Onneksi pakasteesta löytyi bataattivuokaa. Kokeilin sitä, ihan ok.

Lana-autot olivat lanaamassa kotikatuani. Postilaatikkojen eteen oli jäänyt lumikinokset ja vähän portillekin, vaikka traktori oli käynyt portilta nostelemassa enimmät. Hain lapion ja menin lapioimaan postilaatikoita paremmin esiin lumen takaa. Samaan syssyyn lapioin lumen jämät portiltakin. Säilytin malttini.

Kun sain nämä tehtyä, lana-auto tuli uudestaan ja jätti samanlaiset kinokset postilaatikkojen eteen kuin eka kerrallakin. Traktori tuli perässä ja otti liiat lumet portilta pois, jättäen sinnekin jonkin verran lapioitavaa. Ei muuta kuin uudestaan lapioimaan. Säilytin malttini.

Käytin koiraa kävelyllä, kaikki sujui hyvin.

Pian lähdin jo harjoituksiin. En omasta mielestäni saanut näytelmän läpimenossa oikeaa tunnelmaa päälle, eivätkä kaikki vuorosananikaan tulleet sujuvasti. Säilytin silti malttini.

Roolihenkilöäni varten jouduin riisumaan sormukseni, vihkisormukseni ja yhden toisen. Laitoin ne farkkujen taskuun. Tänä aamuna (14. pvä) muistin sormukset ja aloin kaivaa niitä taskustani. Vihkisormus puuttui. Se varmaan tippui teatteritilamme pukuhuoneeseen saamalla kun vaatekorini yhden kerran tipahti nurin päin lattialle. Säilytin silloin malttini.

Kävimme illalla myöhään vielä saunassa, jossa sain pestyä teatterimeikit pois. Kaikki sujui hyvin, eikä ollut mitään aihetta menettää malttia. 🙂

Seuraavat sanat sopivat kaikille niille, joita kuunnellaan.

Olen vakuuttunut siitä, että vastuu ihmiskunnan edistyksestä tai rappiosta lepää suurelta osin opettajien harteilla, ja tämä vastuu on todella raskas.

                             Jos olette opettaja, älkää tyytykö vain välittämään tietoa, vaan herkistäkää oppilaanne mieli perustaville inhimillisille ominaisuuksille: hyvyydelle, myötätunnolle, anteeksiantamisen kyvylle ja sovinnollisuudelle. Älkää tehkö niistä aiheita, joita käsitellään vaan perinteisen moraalin tai uskonnon yhteydessä. Osoittakaa oppilaillenne, että nämä ominaisuudet ovat kerta kaikkiaan välttämättömiä ihmisen onnelle ja maapallon säilymiselle.

                             Opettakaa oppilaanne keskustelemaan, selvittämään kaikki riitansa ilman väkivaltaa ja, erimielisyyden nostaessa päätään, kiinnostumaan siitä, mitä toiset ajattelevat. Ohjatkaa heitä niin, etteivät he näe asiaa vain yhdestä kapeasta näkökulmasta, etteivät he ajattele vain itseään, vain omia läheisiään, vain omaa maataan, vain omaa rotuaan, vaan tulevat tietoisiksi siitä, että kaikilla on samat oikeudet ja samat tarpeet. Saakaa heidät tuntemaan yleismaailmallista vastuuntuntoa, osoittakaa heille, ettei mikään mitä teemme ole merkityksetöntä, että kaikki vaikuttaa muuhun maailmaan.

                             Älkää jättäkö opetustanne pelkän puhumisen asteelle. Näyttäkää itse esimerkkiä. Oppilaat muistavat sen paremmin kuin sananne.

                             Lyhyesti, osoittakaa että olette kaikilta osin vastuussa oppilaittenne tulevaisuudesta.

Dalai Lama: Sydämeni neuvoja, Bazar Kustannus Oy

Kohta se alkaa, viikko ensi-iltaan:

http://www.youtube.com/watch?v=lmJslXLn9Bk

Eletään vuotta 1971 suomalaisessa työläisperheessä. Nelihenkisen perheen työtön isä Raimo on vannoutunut elokuvien ihailija ja hänen suuri mahdollisuutensa avautuu, kun amerikkalainen kuvausryhmä saapuu Suomeen kuvaamaan Kummisetä-elokuvaa. Varsinaisen pääosan tarinassa ottaa kuitenkin Raimon Ilona-vaimo. Sinnikäs äiti on pyörittänyt ja elättänyt perhettä ja päättää puuttua elokuvan lumoihin kietoutuneen Raimon tekemisiin. Rakastava ja raivokas nainen pyyhkii tieltään Marlon Brandon, Francis Ford Coppolan, Mikko Niskasen ja kaikki naapuruston hampparit saadakseen perheensä elämän jonkinlaisiin uomiin. ”Poskipäitä polttaa ja silmissä elää tuli. Mieli on lasimurskaa ja sepeliä”, toteaa äärimmäisiin konsteihin turvautuva äiti. Keskellä vastoinkäymisiä Ilonan paras ystävä Mirja muistuttaa kuitenkin: ”Rakastava mieli on kuin päiväpeitto, joka armollisesti peittää harmilliset yksityiskohdat.”

Sydänkohtauksia on hauska, mutta viestissään vakava tragikomedia unelmista ja todellisuudesta, särkyvästä mielestä ja kestävästä rakkaudesta.

Kari Hotakaisen kirjoittaman ja Sirkku Peltolan dramatisoiman Sydänkohtauksia-näytelmän ohjaa Marko Pohjanrinne ja esityksen ensi-ilta on Kempeleessä.

Esitykset:

pe 15.2. NS 19.00, ENSI-ILTA, Kirkkokatu 19, Kempele
su 17.2. NS 15.00
ke 20.2. NS 19.00
to 21.2. NS 19.00
la 23.2. NS 19.00
su 24.2. NS 15.00
ti 26.2. Valve 19.00, Hallituskatu 7, Oulu
ke 27.2. Valve 19.00

Liput 10 / 8 euroa.

Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Suomen näytelmäkirjailijaliitto.

Lippuvaraukset numerosta 040 4733420 tai sähköpostitse nuuteatteri@gmail.com