Kaleva 13.04.2013:

Filosofi Pekka Himanen raotti kohutun tulevaisuusselontekonsa sisältöä perjantaina. Hänen mukaansa sen ydin on jokaisen kansalaisen oikeus elää arvokas elämä. Sen kautta hän ja seitsemänhenkinen kansainvälinen tutkimusryhmä käsittelevät kasvun isoa teemaa.

Jotta se oikeus toteutuu vielä vuonna 2030, Himasen mukaan kaikkien alojen on muututtava ekologisesti kestäviksi ja kaikkien ihmisten muutettava elämäntapojaan. Kestävän talouden, hyvinvoinnin ja ympäristön lisäksi kukoistava Suomi tarvitsee luovuuteen kannustavaa kulttuuria eri tavalla kuin nykyään.

”Suomi ei voi onnistua, jos yhteiseen sopimiseen työnantajien, työntekijöiden ja hallituksen välillä ei pystytä. Jos se politikoidaan pilalle, leikitään koko Suomen kohtalon kysymyksellä”, hän sanoi.

Viisaita sanoja. Minulle on samantekevää mitä ne maksavat ja kuka ne maksaa. En ole kateellinen. Sanoihin ”Suomi tarvitsee luovuuteen kannustavaa kulttuuria eri tavalla kuin nykyään” sisältyy paljon. Luovuuden käsite on niin venyvä, sitä olisi syytä Himasenkin selventää.

Minun mielestäni Suomi ja koko maailma tarvitsevat henkistä kehitystä, ystävällisyyttä, myötätuntoa, onnellisuutta. Minun kaavani onnellisuuteen on ystävällisyys + myötätunto = onnellisuus. Myötätuntoinen ja aidosti ystävällinen ihminen ei ole kateellinen. Pelko ja kateus ovat ikäviä peikkoja, jotka kuitenkin ovat nitistettävissä ystävällisyyden ja myötätunnon keinoin.

Ystävällinen ja myötätuntoinen yhteiskunta on onnellinen kansakunta, joka ei politikoi asioitaan pilalle, eikä tunne kateutta muita kohtaan. Meidän tärkein tehtävämme ei ole pysyä kansainvälisen kilpailun kärjessä (taloudellisessa mielessä) vaan olla onnellisia. Eikö se niin ole? Ei niistä tilastokäyristä mitään iloa haudassa ole ja lapsetkin muistavat mieluummin onnellisen isän kuin tilastojen kärkikamppailijan, uskoisin.

Mitä muuta? Vakuutusyhtiö Ilmarinen möi Talvivaaran osakkeensa. Tunsin iloa. Miksi? En tiedä, koska en tunne pörssimaailmaa, mutta tunsin sisimmässäni että Talvivaaran Titanic alkaa upota. Toivottavasti luonto ei tuhoudu sen mukana.

Tämän päivän Kalevassa on juttu otsikolla ”Talvivaara aikoo purkaa jätevetensä suunnitellusti”. Se kuulostaa ihan hyvältä asialta. Mutta sitten itse juttu alkaa lauseella ”Talvivaaran kaivos purkaa altaisiin ja avolouhokseen varastoituja jätevesiään Oulujoen ja Vuoksen vesistöihin Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä huolimatta.”

Mitä helvettiä? Jätevesiä vesistöihin hallinto-oikeuden päätöksestä huolimatta?

Sitten jutussa seuraa sellaista ympäripyöreää tekstiä, josta en ymmärrä ja lopuksi höpöhöpö lause ”Talvivaaran viestintäpäällikkö Olli-Pekka Nissinen sanoo, että kevättulvat muuttavat tilannetta oleellisesti.”

Jumalauta, eihän se tällainen peli vetele. Oikeuden päätökset ovat oikeuden päätöksiä, joita on noudatettava. Samalla sivulla on juttu otsikolla ”Liki viiden vuoden vankeus seksuaalirikoksista.”

Mitä jos siinäkin todettaisiin, että ”Seksuaalirikollinen ____________________ on vapaalla jalalla uusimassa seksuaalirikoksiaan oikeuden päätöksestä huolimatta.”, ja lopuksi vielä ”Rikollisen viestintäpäällikkö __________________________ sanoo, että kevätkiimat muuttavat tilannetta oleellisesti.”?

Maalla oli mukavaa, Pyhäjärvellä pääsiäisenä. Ei ollut tietokonetta, eikä facebookia – tai olishan ne ollu kännykässä mutta ei tullut käytettyä. Ei tullut – kunniasanalla. Siellä oli Köhler -ompelukone, avanto ja kesällä tekemäni veistos, jonka ukki oli kantanut näkösälle metsän reunasta, jonne sen viime kesänä jätin.

Menimme mökille lauantaina poimittuamme mummon matkalla kyytiin. Ukki oli mennyt jo perjantaina lämmittämään mökkiä. Olihan siellä kyllä lämmin, ja kostea. Se ei se kosteus meinaa yhdessä päivässä haihtua kylmillään olleesta mökistä. Mummo ja ukki palasivat sunnuntaina ja me jäimme Taina –rouvan ja Joiku –koiran kanssa vielä vuorokaudeksi. Hiihdeltiin järven jäällä useampaan kertaan – tosi mukavaa kun koira saa juosta vapaana, eikä kukaan ole sekundaattorin kanssa aikaa ottamassa. Hiki siinä silti tuli, sillä tavalla lempeästi eikä väkisin punnertaen niin kuin lapsena koulun kilpahiihdoissa, joissa eivät sukset koskaan luistaneet. Tai saattoi ne kai luistaakin mutta tuntui tekstin kannalta herkullisemmalta kirjoittaa, etteivät luistaneet.

Saunaan meno hikisenä on suurta nautintoa. Olisihan siinä veden kantamisessa avannostakin tullut jo hiki ilman sitä hiihtoa, mutta hiihto oli suurempi nautinto.

Suomi on kaunis maa talvella, aurinko antaa energiaa niin että mieliala kohenee ja ideat pyörivät päässä. Talvi on kaunis, kevät on kaunis, kesä on kaunis ja on se syksykin.

”Emme olleet varmaankaan varautuneet tällaisiin poikkeuksellisiin luonnonolosuhteisiin kuin viime kesänä oli. Tietysti se oli virhe.” (http://m.kaleva.fi/uutiset/talous/talvivaaran-pera-mtv3lla-emme-olleet-varautuneet/624368/)

Niin. Pekka Perä ja kumppanit eivät olleet varautuneet viime kesän sateisiin ja sen takia hommat meni pieleen Talvivaarassa. Sehän on selvä juttu. Kukapa sitä sateita tai muitakaan luonnon ilmiöitä osaisi ennustaa, varsinkaan nyt kun ilmasto muuttuu pelottavalla vauhdilla. Napajäätiköt sulavat ja jääkarhut laihtuvat. Veden määrä tulee lisääntymään maapallolla voimakkaasti tulevina vuosina ja ilmasto käy yhä arvaamattomammaksi joka hetki. Kun hirmumyrskyt, sateet, tulvat ja maanjäristykset yleistyvät, niin mitenkäs sitten suu pannaan Pekka Perä? Sanotaanko sitten kymmenen – kahdenkymmenen vuoden päästä, että emme olleet varautuneet ilmaston muutokseen?

Se on taas sitä aikaa vuodesta, että apurahojen saajat saavat onnitteluja ja ilman jääneet ovat nyreissään. Välitalon Vega valittiin vuoden taiteilijaksi 2014. Onnea Vegalle. Anottiin molemmat samaa apurahaa vuosi sitten, muttei saatu kumpikaan. Nyt jätin anomatta kun ajattelin, etten kuitenkaan saa. Vega anoi. Hyvä homma, saipahan se hakija, joka sitä enemmän halusi ja tarvitsi.

En oikein muistakaan milloin olisin viimeksi saanut apurahan. Taisi olla vielä markan aikaan kun sain yliopistolta vähän avustusta kun olin kirjoittanut vapaa säestys –oppikirjan. Taiteilija-apurahan olen kai viimeksi saanut 90-luvulla, se oli muistaakseni puolivuotinen lääniltä. Sen jälkeen en muista saaneeni keneltäkään.

Minusta koko apurahasysteemistä voisi luopua ja alkaa maksamaan taiteilijoille kuukausipalkkaa. Taiteilijan on tehtävä taidettaan, jotta elämä pysyisi mielekkäänä, se on sellainen sisäinen pakko, kyllä siitä pitäisi palkkaa maksaa.

Milläkö rahoilla? No helvetti, aina siihen keinot keksitään. Ei sitä nyt vielä tässä vaiheessa kannata pohtia, kun ei ole vielä taiteilijapalkkapäätöksiäkään tehty.

Miten niin muka tehtävä taidetta, että elämä pysyisi mielekkäänä? Eikö se elämä muka ole tarpeeksi mielekästä jos käydään päivät töissä ja illat katsotaan televisiota? Ei se kaikille ole, meitä on niin moneen junaan. Toisille riittää television katselu, toisten on pakko pelata lätkää päivät päästään (ja uhrata siihen kaikki aika), toisten on taas pakko tehdä taidetta. Se on sisäinen pakko, eikä mikään sairaus. Hyvin yksinkertainen juttu, ei siinä pitäisi mitään ihmettelemistä olla.

Huomasin facebookissa, että asiasta on tehty aloitekin: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/44

Hyvä homma.

No niin, nyt tuli tuokin ongelma ratkaistua. Pitää mennä katsomaan kuivumassa olevaa uutta maalausta ja lämmittämään ruokaa. Missähän minä söisin kun taulu kuivuu keittiön pöydällä? Sitä ei voi oikein liikutella kun siinä on niin paljon nestettä kankaan pinnalla. No, enköhän minä jotain keksi.

Ihmeellistä miten taulut ja veistokset syntyvät. Yksi omasta mielestä parhaimmista veistoksistanikin syntyi aikoinaan niin, että aloin sahata n. 1,5 metrin pituisesta männyn pätkästä mielessäni olevaa veistosaihetta, mutta saha tekikin siitä aivan erilaisen – aihe muuttui matkalla aivan väkisin, vaikkakin lopputulos alkoi paljastua jo prosessin alkupuoliskolla. Se männynpätkä vain halusi tulla sellaiseksi kuin se tuli ja olin lopputulokseen kovasti tyytyväinen.

Eilen tuhersin uusiksi kaksi taulua jotka tein jo viime vuonna, eli 2012. Silloin tein ne pikaisesti käyttämällä paljon maalia, puuliimaa ja vähän paperiakin. Olin ripustanut ne nykyisin tyhjillään olevan poikani Santerin huoneen seinälle, silloin kun Santtu vielä kotona asui. Aina niitä siinä ohikulkeissani oven raosta vilkaisin ja tyytymättömyyteni lopputulokseen kasvoi jokaisen vilkaisukerran jälkeen.

No, eilen sain idean. Otin toisen maalauksista seinältä, toin sen keittiön pöydälle, leikkelin lyhyitä tulitikkujen pätkiä ja liimailin ne taulun pintaan. Vein taulun suihkuhuoneeseen ja sytytin liimatut tulitikut tuleen. Liikaa palamaan innostuneet (ne, jotka sytyttivät kangasta) sammutin puhaltamalla ja vähän vedelläkin, muut sammuivat onneksi itsestään, ettei tarvinnut sentään palokuntaa kutsua. Olisi ollut kallis tikki jos koko talo olisi palanut. Siksi olinkin suihkuhuoneessa, jossa on vettä lähettyvillä. Lopuksi taas lorotin liimaa päälle. Lopputulos viehätti minua niin, että tein toisellekin maalaukselle samoin. Nyt ne molemmat tyydyttävät minua, toivottavasti vielä vuoden päästäkin. Nyt ainakin tuntuu siltä, että voisin viedä ne Katoppa -asukastuvan näyttelyyni, joka alkaa 3.5.2013 muistaakseni. Olen siellä kesän taiteilijana elokuun loppuun saakka.

Jo vain on luovuus ihmeellistä, mukavaa kun on vielä kyydissä pysynyt, eikä tipahtanut kelkasta.

Eilen oli viimeinen esitys. Meni hyvin ja yleisöä oli runsaasti, kaikilla oli kivaa. Tulin tänään 45 minuuttia liian aikaisin töihin. Muistin alkamisajan väärin. Muistin muka niin tarkasti, etten viitsinyt tarkistaa vaikka lukujärjestys olisi ollut niinkin lähellä kuin oikeassa takataskussa. Niin sitä ihminen voikin olla väärässä niissä asioissa, jotka luulee tietävänsä vuorenvarmasti.

Onneksi kyse oli kuitenkin niinkin harmittomasta asiasta kuin taitellusta A4-lukujärjestyspaperista, jossa tämän viikon opetustunnit, eikä esimerkiksi sellaisesta isomman luokan päätöksestä kuin että kumpi nappula laukaisee koko maapallon tuhoavan neuronipommin ja kumpi sen saa vaarattomaksi (edellyttäen tietysti, että siinä olisi vain 2 nappia).

Neuronipommi, millaisiahan ne mahtavat olla? Tarkistetaanpa. Wikipedian mukaan se onkin neutronipommi, eikä neuronipommi:

Neutronipommi (korkeasäteilyinen ase) on ydinase, joka vapauttaa huomattavasti enemmän neutronisäteilyä kuin tavanomainen atomipommi. Neutronisäteily läpäisee materiaaleja paremmin kuin muut säteilylajit, ja on se biologisesti vaarallisempi, koska se pystyy aiheuttamaan muutoksia atomien ytimissä. Neutronisäteily on pommin niin sanottua alkusäteilyä. Neutronipommi on pienikokoinen vetypommi, joka vapauttaa jopa 80 % reaktioenergiastaan hyvin nopeina neutroneina. Neutroniaseen teho on noin 1–10 kilotonnia, sen säteilyvaikutus ulottuu jopa 10 kertaa niin kauas kuin painevaikutus.   

Kaikkea sitä oppii kun tulee liian aikaisin töihin. En minä tosin tuota selitystä lukenut, kopioin vain wikipediasta CTRL+C–toiminnolla ja liitin CTRL+V-toiminnolla. En siis oppinut mitään. Tietokone on ihmeellinen asia.

Mukavaa kun alkaa hiihtoloma. Täytyy ottaa rennosti, eikä asettaa itselleen mitään tavoitteita, niin ei tule pettymyksiä. Yritän nauttia joka hetkestä.

Tämän päivän lehdessä oli taas jääkiekon väkivaltaistumisesta. Käsiteltiin rankkoja taklauksia, joissa alle jääneet ovat menettäneet tajuntansa tai menneet muuten vaan tillin tallin. Taklaajia oli kaudella 2012 – 2013 löytynyt Kärpistä (1 kpl), HPK:sta (1 kpl), Kalpasta (1 kpl), HIFK:sta (2 kpl) ja Jokereista (2 kpl), näin muistelen. Siinä on 7 kpl liikaa minun mielestä. Varmaan kiva mennä töihin illan matsiin, ammattilaisiahan ne pelaajat ovat, kun ei tiedä pääseekö illalla kotiin vai joutuuko sairaalaan.

Toisaalta täytyisi ymmärtää, että niillä, jotka haluavat toista vahingoittaa, täytyy olla jotain ongelmia. Tasapainoinen, onnellinen ihminen ei käy toisen kimppuun. Tasapainoinen, onnellinen ihminen suhtautuu ympäristöönsä ja lähimmäisiinsä tasapainoisen rakastavasti.

Tästähän herää luonnollisesti kysymys, onko jääkiekko tasapainoisten ja onnellisten ihmisten laji ja suhtautuvatko pelaajat vastustajiinsa tasapainoisen rakastavasti? Kuulostaako hullulta? Miksei näin voisi ollakin. En kylläkään tarkoita, että joukkueet pitäisi taitoluistelijoista tai joogeista kasata, mutta kyllä jääkiekkoa pitäisi osata pelata ilman tappomielialaa.

Kyllähän kilpailutilanteessa adrenaliinin erittyminen on luonnollista ja tarpeellistakin, näin myös jääkiekossa, mutta sen hallitseminen on myös taitolaji, joka olisi syytä hallita. Jalkapallossa on kai nähty myös vastaavia väkivallan purkauksia, mutta entä jääpallossa, tenniksen nelinpelissä, lentopallossa, koripallossa?

Kävin ennen ahkerastikin Kärppien otteluissa ja joskus sattui, että lähettyvillä istui joku ylimääräisen testosteroni- ja adrenaliinipistoksen saanut katsoja, joka pilasi koko illan yli 100 desibelin karjumisellaan. Tappomielialaa löytyy siis katsomon puoleltakin. Ihminen on väkivaltainen. Näin ei tarvitse olla.

Tällaisia ajatuksia aamupäivän tunteina. Illaksi Valveelle esiintymään.

Today is Saturday ja kaikki on mainiosti. Eilen meille tuli yökylään siperianhuskypentu Luna, joka jäi muutama viikko sitten pakettiauton alle. Vasen takajalka niks naks poikki. Se leikattiin ja nyt sillä on vieläkin metallit pitämässä luita vastakkain, että ne luutuisivat hyvin yhteen.

No, Luna tuli eilen ja heti tietysti vauhdikkaat leikit meidän Joikun kanssa, joka on suomenlapinkoira. Ei siinä kauaa mennyt kun Luna jo kosautti kipeän jalkansa, juuri sen kohdan missä metallit ovat, Santerin pikkupoikana koulussa tekemän jakkaran kulmaan. Jessus kun teki sieluun kipiää, kun Luna itki ja valitti.

Ei kannattanut lähteä eläinlääkäripäivystykseen, kun niillä ei ole röntgeniä siellä. Päätettiin katsoa yön yli. Yö meni hyvin. Aluksi Luna valitti kun laitoimme koirat eri huoneisiin, mutta huomasi pian, ettei valittamalla saavuteta mitään ja alkoi nukkua.

Nyt aamupäivällä aloin tekemään ruokaa. Munakoiso makaronipataa, jokin aika sitten ostamastamme munakoisosta. Kaivoin reseptin esiin ja ryhdyin toimeen. Rouva sanoi, että ei tuo ole munakoiso. Eipä niin, sehän olikin hunajameloni. No, etsin reseptin sille, löytyi hunajamelonikeitto. Minä, että tehdään sitä, rouva että etkö teekään sitä munakoiso makaronipataa? Minä, että onko sitä munakoisoa, rouva että on sitä. No, minä otan munakoison jääkaapista, veitsen ja alan kuorimaan munakoisoa. Kun se oli kuorittu, niin rouva sanoi, että eihän tuo ole munakoiso. Minä tuijotan sitä, siis sitä kuorimaani munakoisoa, että eipä olekaan, tämähän on niin kuin tuota kesäkurpitsa, kuorittu kesäkurpitsa. Nyt tehdään sitten kesäkurpitsapastaa. Kunhan nälkä tulee. Ajattelin kuitenkin, että saatan kai minä tuon hunajamelonikeitonkin pyöräyttää vaikka alkuruoaksi, niin kuin paremmissa piireissä on tapana, mutta sepä perkaleen meloni olikin jo homeessa. Helvata, taas lensi ruokaa roskiin. Samaan aikaan joku varmasti kuoli taas nälkään. Täällä vain meikäläinen nakkelee meloneja roskiin ja toiset kuolla kupsahtelevat.

Illalla taas lavalle Raimo Kytöniemenä Nuu-teatterin joukoissa. Minun mielestäni näytelmä toimii oikein mainiosti, palapelin kaikki palaset ovat loksahdelleet kohdalleen oikein mainiosti. Katsojia on ollut mukavasti ja vastaanotto on ollut mukava. Ymmärrän kyllä jos joku ei tykkää, mutta pääasia, että itse yrittää parhaansa.

2 teatteriesitystä takana. Hyvin ovat menneet ja olemme saaneet mukavan runsaslukuiset yleisöt. Huomenna taas jatkuu, vielä 4 esitystä Kempeleessä ja ensi viikolla 2 Oulussa. Sitten on varmasti jonkin aikaa hieman tyhjä olo.

Oman näytelmäni loppu pitäisi kirjoittaa uusiksi. Siinä on sellainen, muistaakseni neljän sivun pätkä, mikä ei oikein kannattele itseään pinnalla vaan joutaa upota. Tilalle täytyy kehitellä jotain kiinnostavampaa, ei kuitenkaan seksiä tai väkivaltaa.

Huomenna keskiviikkona pitäisi tulla Kalevaan kritiikki meidän esityksestämme. Toivottavasti se on positiivinen, vaikka sisimmässäänhän esiintyjä sen tuntee jos on tyytyväinen esitykseen ja minä ainakin olen. Niin tuntuvat olevan muutkin lavalla olleet näyttelijät. Siinä mielessä kritiikillä ei pitäisi olla merkitystä, mutta kyllä se väkisinkin leiman lyö esitykselle kuin esitykselle. Ihmisillä on taipumus muodostaa mielipiteitään lehdistön mukaan. Itsekin valitsen tv-elokuvat aika pitkälti kritiikkien mukaan. Harmittelen kun Kalevan Tärppi-lehti mainioine elokuva-arvosteluineen muuttui tv- ja radiolehdeksi ilman elokuva-arvosteluja. Meillä ei ole sille enää niin paljoa käyttöä. Tärppi-lehti oli aina olohuoneen sohvalla ja sieltä pystyi katsomaan oliko kullekin päivälle luvassa paljon tähtiä saaneita elokuvia ja organisoida päivän muut menot sen mukaan. Nyt pitää käydä keittiöstä etsimässä iso Kaleva, jossa arvostelut on. Harmillista energiahukkaa, kun joutuu hieman sinne asti kävelemään. 🙂

Nuun kotisivuille oli ilmestynyt mukava esite esittämästämme näytelmästä, eli sen käsiohjelma:

http://issuu.com/mindinmedia/docs/sydankohtauksia_esite_kuvina/2

Loput esitykset:

ke 20.2.2013, klo 19:00. NS, Kirkkotie 19, Kempele
to 21.2.2013, klo 19.00. NS
la 23.2.2013, klo 19.00. NS
su 24.2.2013, klo 15.00. NS
ti 26.2.2013, klo  19.00, Valve, Hallituskatu 7, Oulu
ke 27.2.2013, klo  19.00, Valve

Liput 10 / 8 euroa.

Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Suomen näytelmäkirjailijaliitto.

Lippuvaraukset numerosta 040 4733420 tai sähköpostitse nuuteatteri@gmail.com