Minua huolettaa Venäjän tulevat presidentin vaalit. Ajattelen että on hiukan epäreilua kun ei anneta kaikkien alkaa ehdokkaiksi. Lähetin kirjeen Vladimir Putille internetin kautta, ehdottaen että antaisi Aleksei Navalnyin myös olla ehdokas ilman minkäänlaisia syytöksiä. Se olisi minusta reilua. Tuskinpa kirjeeni ihan presidentille asti menee mutta onpahan kuitenkin lähetetty. Vanha kiinalainen sananlasku meni jotenkin niin että tuhannenkin virstan matka alkaa yhdestä askeleesta. Voihan sitä leikkiä että minä olen nyt askeleeni ottanut. Se rauhoitti mieltäni tämän asian suhteen 🙂

Viikonloppu oltiin mökillä ja poislähtiessä oli pakkasta kai jotain 17 astetta. Minä starttasin autoa, eikä se inahtanutkaan. Akku oli tyhjä. Soitin naapureihin ja sieltä sitten yksi isäntä alkoi starttailla traktoriaan. Sen lämmittämiseen oli mennyt 2 tuntia ennen kuin käynnistyi. Traktori antoi Toyotaamme virtaa ja kotimatka alkoi. Rouva ja koira olivat jo kävelleet useamman kilometrin ja poimin heidät matkalla kyytiin. Alunperin oli tarkoitus pysähtyä matkalla syömään, mutta nyt en uskaltanut pysähtyä ja sammuttaa autoa. Tiedä vaikka ei olisi käynnistynyt uudestaan. Ajettiin suoraan Ouluun ja samantien käytiin ostamassa uusi akku, 89,90€ meni siihen. Pakkanen nousi 20 asteeseen kun nyhersin uutta akkua paikalleen. Tuntee asuvansa Suomessa kun on sellainen pakkanen ja pimeys alkaa vielä lasketua. Tuntui hyvältä mennä saunaan sen kokemuksen jälkeen. Sauna on hieno keksintö.   

Se piti vielä nyt myöhemmin lisätä että silloin sunnuntaina kun pakkasessa ja laskeutuvassa pimeässä tuhersin uutta akkua paikalleen, en saanut siitä kuin plus ja miinusnavat laitettua mutta en sitä kiinnitystikkua, jolla se alustaansa kiinnitetään. Koska paleli ja alkoi olla jo liian pimeä, menin sitten seuraavana päivänä Juhan Auto Oy:n pikahuoltoon, jossa kiinnitystikku laitettiin paikalleen ja näytettiin mulle kuinka se kiinnitetään. Laskun kirjoitettuaan mekaanikko sanoi hinnaksi 7,20€. Oululaiseen tapaan silmäni lävältivät selälleen ja lausuin kohteliaasti ”Tä, ookko nää tosissas?”. Sanoi olevansa, 8 minuuttia työtä, hinnaksi 7.20€. Kylläpä tuli hyvä mieli 🙂

En ole tänne kirjoitellut pitkään aikaan. Olen ajatellut asioita.

Elämä on aika ihmeellinen asia. Kun muistelee vaikka omaa suhtautumistaan maailmaan, omaa elämäntilannettaan ja omia arvojaan parin vuosikymmenen tai vielä pidemmänkin ajan takaa, niin ovathan ne muuttuneet kovastikin ja asioita on tapahtunut valtavasti – asioita, jotka ovat paljolti vaikuttaneet omiin asenteisiin ja elämään muutoinkin. Lähiomaisten kuolemat, uusien elämien synnyt, eläimet, kaikki taiteen muodot, jokapäiväisen elämän pienet yksityiskohdat jne. – niillä kaikilla on valtavat vaikutukset meihin, toivottavasti opettavaiset ja kehittäväiset sellaiset.

Nuorempana sitä toisinaan eli ja toimi aika itsekkäästi omaa etua tavoitellen, vaikka elämääni on kuulunut jaksojakin, jolloin ulkopuolisten toiveiksi ja pyynnöiksi naamioidut vaatimukset ovat säädelleet omia toimintojani. Tällaisissa tapauksissa oma päättäväisyys ja itsekkyys on ollut tervetullutta, koska se on pystynyt katkaisemaan sellaisen toiminnan kierteen. On toisaalta mielenkiintoista pohtia, kuinka paljon nuorempana ja vanhempanakin opitut arvot ja asenteet vaikuttavat meidän elämäämme ja ratkaisuihimme. Luulen että paljonkin. Tuli mieleen jostain, ehkä raamatusta (?), peräisin oleva väittämä että isien (ja äitien) pahat teot kostautuvat kolmanteen ja neljänteen polveen. Olen tämän käsittänyt niin, että niiden vaikutus meidän perimään, sekä käytös- ja ajatustapoihin, heikkenee sukupolvesta toiseen. Siinä mielessä olen iloinen, että edesmennyt isäsi oli perusluonteeltaan kiltti mies. Kyllä hän toki yritti olla jämäkkä kasvattaja, mutta ei häntä ilkeäksi voi sanoa. Parastaan yritti yritti omilla keinoillaan. 

Maailman tilanne on huolestuttava. Elämme kai sellaista oman edun aikakautta. Rahaa ja etuja minulle minulle enemmän ja enemmän, toisista viis, syyttäkööt itseään jos eivät osaa bisnestä. Sellaiselta tämä maailman meno välillä tuntuu. Luin eilen eräästä romaanista kun Afganistanista Yhdysvaltoihin päätynyt lääkäri katseli kotiinsa rakennettua kotiteatteria ja sanoi että tälläkin rahalla olisi rakentanut sairaalan Afganistaniin. Se jotenkin pysäytti minua. Pikku kuukausilahjoitukset hyväntekeväisyysjärjestöille ovat kyllä parempi kuin ei mitään, mutta tulee samanlainen tunne kuin juutalaisia pelastaneelle Schindlerille elokuvan loppukohtauksessa kun hän puhkeaa itkuun että enemmän olisi pitänyt pystyä tekemään. Silloin minäkin itkin.

Kuinka paljon meilläkin on turhaa krääsää? Turhaa tavaraa, kuntoiluvälineitä joilla emme kuntoile, vaatteita joita emme käytä, äänilevyjä joita emme kuuntele, kirjoja joita emme lue, soittimia joilla emme soita, kalliita huonekaluja, tavaroita joiden olemassaolon olemme jo unohtaneet? Mitä kaikkea hyvää silläkin rahalla olisi voinut tehdä?

Entä jos lahjoittaisimme hyväntekeväisyyteen kaiken turhan tavaramme, sen sijaan että yrittäisimme myydä sitä? Kaiken sellaisen tavaran, josta voisi olla hyötyä vähäosaisemmille?  

Täytän tämän vuoden syyskuussa 60 vuotta. Ilman eläkeuudistusta pääsisin eläkkeelle 3,5 vuoden kuluttua. Hallituksen keskitysleirityyppisen päätöksen vuoksi pääsenkin eläkkeelle vasta 4,5 vuoden kuluttua. Lasteni eläkeikiä en uskalla laskeakaan. En todellakaan voi sanoa hihkuneeni riemusta kuullessani tästä uutisesta. Tuli todella voimaton olo.

Eläkeuudistuksen lisäksi tämä työttömien aktiivimalli on suoranaista kansalaisten kyykyttämistä, juoksuttamista ja byrokratian lisäämistä. Pelottaa mitä seuraavaksi on luvassa. Yhteiskunta näyttää olevan siirtymässä yhä enemmän ja enemmän kaupalliseksi. Jos olet valmis maksamaan, niin saat palvelua, terveydenhoitoa, eläkettä jne., muutoin et.

Pidän kyllä työstäni, ei siinä mitään, mutta sielläkin säästösyistä vähennetään opetustunteja itse kultakin ja joudumme keräämään milloin mitäkin opetusaineita, jotta tunteja riittäisi päätoimisuuteen asti. Luulen että ennen pitkää tulee tilanne, etteivät tunnit enää riitäkään ja jäämme sivutoimisiksi tai kokonaan työttömiksi. Tiedä vaikka koko musiikin opetus lopetettaisiin yliopistosta. Säästösyiden ja uskonnon varjolla voitaneen kai perustella mitä tahansa, sotiakin – vaikka en kyllä kyllä tiedä sotia joita säästösyillä olisi perusteltu. Kuulostaisihan se nyt järjettömältä sanoa että hyökätäänpä naapurivaltioon kun on valtion kassa vähän miinuksen puolella. Tai hetkinen, öljyn ja kansallisten aarteiden vuoksihan sotia kyllä on käyty ja sellaisissa tapauksissa halutaan kahmia omalle valtiolle lisää tuloja. Raha ratkaisee.

Huomasin netistä että sellainenkin on olemassa kuin varhennettu vanhuuseläke, johon on mahdollista päästä 61-vuotiaana. Se on kai se sama kuin oli taannoinen osa-aikaeläke. Varhennetulla vanhuuseläkkeellä saa käydä työssä mutta saa sen verran vähemmän eläkettä kuin saa palkkaa ja sitä varhennettua vanhuuseläkettä maksetaan siitä varsinaisesta vanhuuseläkkeestä, eli se potti pienenee koko ajan.

Paska kun olisi aikanaan ollut hanakampi yksityinen eläkesäästäjä. Laitoin kuukausittain pikku rahan sinne ja sitten kyllästyin ja ilmoitin lopettavani ja haluavani rahat takaisin. Minulle ilmoitettiin että ei niitä saa kuin vasta eläkeiässä. Minä että jees, onpa mahtava homma. Nyt siellä on joitain satasia odottamassa vanhenemistani. Tiedä vaikka kupsahtaisin ennen sitä.

Netissä oli sellainen että piti katsoa pikkusormen pituus verrattuna nimettömään ja sen perusteella minulle tuli tällainen luonnekuvaus:

–          You’re an introvert and like to keep things to yourself only.

–          You are strong and independent.

–          You attach yourself to people quickly, and thus you’re very emotional.

–          You cannot stand dishonest people.

–          You have a low level of patience, and you’re very short tempered.

–          You are good at faking emotions.

–          You’re friendly and have a helping nature.

Sellaista. Tiedä noista luonneanalyyseistä, ovat vielä ulkomaan kielelläkin 🙂

Sairastin lyhyen ja ärhäkän vatsataudin. Ei siitä sen enempää. Sinä aikana ja siitä toipuessa ähelsin pilalle yhden maalaukseni ja olen tänään yrittänyt tehdä siitä uutta, muka entistä parempaa. Olisi parempi laittaa laittaa ne piiloon kun ne ovat valmiita ja katsoa vaikka kuukauden kuluttua, koska silloin osaa katsoa rauhallisemmin, eikä tunne tarvetta alkaa heti parantelemaan. Yhden pikku kitarasävellyksenkin sain valmiiksi. Tympeintä oli keksiä sille nimi, mutta keksin minä jonkunlaisen, sellaisen mikä on vaikea lausua eikä jää helposti mieleen. Ei oikein huvita laittaa kappaleille mitään regulaarinimiä ja sitten niille tulee sitten omanlaisiansa. Tämän nimeksi tuli Atmospherevening. 

Aika paljon vaikuttaa mielentilan muutos. Olin vapaalla töistä kolme päivää, eli perjantai + normi viikonloppu, ja ennätin jo asettautua tunnelmaan, että haluaisin jäädä lopun elämäkseni samanlaiseen vapauden tunteeseen, jossa voi tarttua jokaiseen hetkeen ja mielenkiintoiselta tuntuvaan ideaan aikataulusta niin tarkoin piittaamatta. Hieno tunne. Ennätin säveltää ja maalatakin pitkästä aikaa, syksy ja lähestyvä talvi on hyvää aikaa luomistyölle. Vaikeaa on jättää maalaukset kuivumaan rauhassa ja olla vilkuilematta niihin, koska vilkuillen huomaa aina jotain ”parannettavaa” ja lopputulos saattaa muuttua huonompaan suuntaan useilla parannuksilla. Tai sitten ei. Tuntui erikoiselta tulla takaisin töihin, vaikka en ollut kuin 3 päivää vapaana. Ihmisillä joilla ei ole muita aktiviteetteja kuin ansiotyö, saattaa ehkä olla vaikeuksia asettua eläkkeelle kun sen aika tulee. Ehkä, en tiedä, monethan nuo näyttävät olevan eläkkeellä huomattavasti kiireisempiä kuin töissä ollessaan.

Sain uuden tietokoneen työhuoneeseeni ja siihen ei vielä ole asennettu Sibelius-ohjelmaa. Tunnen itseni avuttomaksi tämän koneen ääressä säveltämisen suhteen. Koetan odottaa kärsivällisesti, vaikka en ole malttanut olla lähettämättä omasta mielestäni ystävällishenkisiä hoputusviestejä.  

Olen iltaisin lukenut meksikolaisen Sabina Bermanin kirjaa Nainen joka sukelsi maailman sydämeen ja ainakin tähän asti olen ollut todella vaikuttunut. Kirjan päähenkilö on sukeltanut minunkin sydämeen ilman minkäänlaista vastarintaa. Olen ollut sekä liikuttunut että toisinaan myös huvittunut tähänastisen perusteella.

Lumi tuli, lumi suli. Kivempi olis ollut jos se olis jäänyt kerralla, valkoinen hanki lisää valoisuutta, eikä koiran tassuja tarvitse pesaista kävelylenkin jälkeen. Nälän tunne alkaa muistutella itsestään, vaikka ei minulle olisi pahitteeksi hieman solakoituakin.

Vähän aikaa sitten innostuin vetyautoista. Nyt innostuin biokaasuautoista. Sähköautotkin innostaa kyllä. Kunhan vaan ei saastuta niin innostaa.

Viime viikonloppuna, lauantain ja sunnuntain välisenä yönä eli syyskuun vaihtuessa lokakuulle, olivat jotkut kekseliäät puskeneet Raine Körkön veistoksen kumolleen Luulajanpuistoon järjestämämme veistospuistossa. Puskemassa on täytynyt olla useampia ihmisiä, koska teos on painava ja vaijereilla kiinnitetty alustaansa. Se oli puskettu ympäri rakennusfirman kulkuesteporttia hyväksi käyttäen. Saavutus sinällään. Jos kyseessä olivat juopuneet ihmiset niin mahtoikohan veistoksen kaato tuntua enää niin hyvältä idealta sunnuntaiaamuna? Omassa nuoruudessani juopuneena tehdyt kepposet eivät enää naurattaneet seuraavana aamuna, eivätkä lievittäneet perusahdistusta.

En tarkoita, että veistoksen olisivat kaataneet juopuneet nuoret. Aivan hyvin asialla ovat saattaneet olla hurmioon tulleet uskovat, jotka kokivat Rainen työn kaatamisen arvoiseksi tai vaikkapa iso joukko esikoululaisia tai eläkeläisiä, jotka halusivat kisailla voimistaan. Ei sillä väliä kuka teki mitäkin. Tehtyjä ei saa tekemättömäksi.

Se ilahdutti, että joku tai jatkut olivat käyneet nostamassa veistoksen sunnuntaina pystyyn. Kävin sitten itse kiinnittämässä vaijerit alkuviikosta. 

Reetta Gröhn Soinisen toinen teos oli kärsinyt muuten vaan pikku vaurioita ja käytin sitä kotona ja yritin korjailla parhaimman kykyni mukaan. Nyt sekin on taas paikallaan.

Niin, niistä biokaasuautoista. Olisi kiva ajella ympäristöystävällisellä autolla. Kuulin ja luin että tavallisen bensakäyttöisen autonkin voi muuttaa biokaasuautoksi, jolloin autossa olisi molemmat järjestelmät. Kun kaasu loppuisi niin bensan syöttö alkaisi, kätevää. Voi voi kun olisi rahaa.

Pentti Linkola: ”Elämme historian syvimmän alennustilan aikaa, rahan valtakautta. Ollaan avoimesti ahneita”. Tanakasti sanottu, mutta huolestuttavan totta. Vaikka onhan niitä onneksi maailmassa ihmisiä, jotka eivät ole niin hanakasti sen maallisen omaisuuden perään.

 Jos nyt ajatellaan vaikkapa rahaa, mitä monesti tavoitellaan, niin moniko lienee ajatellut miksi se raha niin kovasti kiehtoo ja sitä pitäisi saada? Ovatko ne setelit, joita voisi vaikkapa hipelöidä, nuuhkia tai peräti nuoleskella, vai ovatko ne isot numerot siellä tiliotteessa, vai mikä ihme? Vai kiehtooko ajatus siitä, ettei tarvitsisi mennä enää töihin, voisi kaiket päivät vaikka löhöillä sohvalla? En minä ainakaan sohvalla viihtyisi.

Olen usein miettinyt sitä, että mitä tekisin jos voittaisin jostain esim. miljoonan. Luulen, että laskisin vuositulojeni mukaan, paljonko tarvitsen rahaa loppuelämäkseni ja jättäytyisin pois päätoimisesta työelämästä. Jos ei uutta opea löytyisi tilalleni, niin voisin kyllä mielen virkistykseksi toimia sivutoimisena opettajana. Muu aika menisi ehkä kaikenlaiselle taiteelle. Ehkäpä ehkä. Mistäpä sen tietää miten sitä reagoisi mihinkin? Tiedä vaikka hulluksi tulisin. Hyväntekeväisyyteen kyllä osa menisi, näin olen jalosti suunnitellut, ellen sitten rahojen tultua muuttuisi itsekkääksi pihtariksi. En tiedä, ei tuollaisia kannata pohtia. Ei niin, vaikka biokaasuautoa minun tekisi mieli, tai täyssähköautoa jos ne joskus kehittyvät nykyisestään. Olisi mukavaa saastuttaa vähemmän.

Kaikkein ihanin veikkauksen peleihin liittyvä tapaus sattui kun minulle hyvin rakas, nimeltä mainitsematon ihminen oli netissä Kenoa tai jotakin vastaavaa pelaamassa, ja minä tietysti ryhdyin tiedustelemaan hänen halujaan ja suunnitelmiaan mahdollisten miljoonien tullessa. Kävi ilmi, ettei hänelle ole väliä voittaako hän 20 senttiä tai 2 euroa, voitto kuin voitto, hän on aina iloinen.

Me ihmiset olemme erilaisia, onneksi.    

Eipä tässä oikeastaan muuta. Paitsi että monenlaista aina päivän mittaan käy mielessä.

Käväisin terveystalolla, arvatenkin terveysasioissa, mutta niistä en aio tässä sen kummempaa sepostella. Huippu oli se, että vuoroani odotellessa istuin penkillä ja katselin auki ollutta telkkaria. Siellä esiteltiin Toyotan vetyautoa. Vetyauto, päästöt nolla, pakoputkesta puhdasta vettä, sitä minä olen odotellut 20 vuotta, jolloin vastaavaa toisen merkkistä vetyautoa esiteltiin. Katseltiin silloin telkkaria muutaman vuoden ikäisen tyttäreni kanssa ja hän innostui oikein tosissaan, kyseli sen jälkeen pitkän aikaa ”isä, milloin niitä vetyautoja oikein tulee?”. Voi kun olisin osannut vastata että mennään kuule samantien ostamaan.

TV:ssä Toyotan sanottiin kulkevan 90 km yhdellä tankkauksella. Yllättävän vähän. Mainitsivat että tarvittaisiin tankkausasemia. Niinpä. Luin netistä että Woikosken uusin innovaatio, vedyn tankkausasema ja Hyundain vetyauto oli esitelty yleisölle ja medialle Voikoskella 23.1 (ilmeisesti tänä vuonna, koska uutinen on ”ajankohtaista”-osiossa). Woikosken tankkausasemaa oli testattu Suomen ensimmäiseen Hyundain ix35 polttokennovetyautoon,  joka kulkee rekisterinumerolla WOI-1. Muutamia minuutteja kestävällä täytöllä auto kulkee noin 600 km. 501 km enemmän kuin TV:ssä ollut Toyota. Vai näinköhän minä väärin sen tekstin, olisikohan se ollut 900km?

Nettijutussa luki myös että ”Vety ei ole Woikoskelle uusi asia, vaan sillä on vedyn tuotannosta jo 101 vuoden kokemus. Vedyn käyttö auton polttoaineena ymmärrettiin jo 1930-luvulla, kun Voikosken teillä kulki vedyn voimalla Packard vuosimallia 1927”. Vetyauto ei siis ole uusi keksintö.

Jos kiinnostaa, niin: https://www.autotie.fi/tien-sivusta/mika-on-vetyauto—-kaikki–mita-vetyautoista-pitaa-tietaa

Autoja on ollut monenlaisia, kehitys ollut melkoista. On ollut höyryautoa, häkäpönttöautoa, polttokennoautoa, bensiiniautoa, dieselautoa, kaasuautoa, hybridiautoa, sähköautoa, vetyautoa, mihin kehtys johtaa? Seuraavana vuorossa automaattiautot, -junat, -lentoalukset, kaikki tietokoneohjauksella ilman kuljettajaa? Ideaalihan olisi ihmisten liikkuminen ajatuksen voimalla, siirtymällä paikasta toiseen ilman teknisiä apuvälineitä, mutta siihen voi olla vielä matkaa.

Autoissa voi olla vastaava kehitys kuin musiikin ja äänen taltioinnnista. On ollut savikiekkoa, vinyylilevyä, kelanauhaa, kasettinauhaa, dat-nauhaa, cd-levyä, mp3-tallenteita ja mitä lie. Mitä jää jäljelle? Kaikki musiikki tallennetaan verkosta, johon suuntaan kehitys nyt näyttää olevan menossa. 

Mökillä koiran kanssa. Kohdattiin kyy mökkitiellä, siinä se vaan rauhassa köllötteli eikä uhitellut meille niinku USA ja P-Korea toisilleen. Uhittelu on jo sitä luokkaa että en ihmettelisi jos USA sodan julistaisi P-Korea vastaa. Hankala tilanne, Trump on kohdannut veroisensa suunsoittajan. En luota siihen mieheen, minusta hän on henkisesti kiukuttelevan pikkulapsen tasolla, sellaisen joka on tottunut saamaan kaiken mitä on halunnut.

Elokuu on erilainen kuukausi, erilainen kuin kesäkuu, erilainen kuin heinäkuu. Se on erilainen ilmastollisista syistä ja ennen kaikkea omasta suhtautumisesta. Siihen suhtautuu eri tavalla koska tietää että kohtapuoliin alkaa jälleen opetustyö. Siihen luultavasti suhtautuisi todella eri tavalla jos tietäisi että kohta alkaisi ruumiillinen työ vaikka esim. betonimurskaamolla. En tiedä millaista työ on betonimurskaamolla, mutta se kuulosta kovalta työltä 🙂

Ilta-Sanomat tiedusteli 29.9.2014 tavallisilta suomalaisilta raskaimpia ammatteja ja saivat vastaukseksi tällaiset ammatit:

Naisten rankimmat duunit

1. Maa- ja vesirakennuksen avustavat työntekijät
2. Puutarhatyöntekijät ja lomittajat
3. Vanginvartijat
4. Siivoojat ja sairaala- ja keittiöapulaiset
5. Varastotyöntekijät ja rahdinkäsittelijät
6. Ravintola- ja siivousesimiehet
7. Paperiteollisuustyöntekijät
8. Koneenasettajat
9. Ajoneuvonkuljettajat
10. Kokit, keittäjät ja kylmäköt
11. Tarjoilijat
12. Perus-, lähi- ja kodinhoitajat
13. Vahtimestarit ja kiinteistöhuoltomestarit
14. Elintarviketyöntekijät
15. Teolliset valmistajat
16. Maatalousyrittäjät
17. Lehdenjakajat ja puhelinmyyjät
18. Varastonhoitajat ja postinkäsittelijät
19. Poliisit, palomiehet ja tullimiehet
20. Myyjät ja tuote-esittelijät

Miesten rankimmat duunit

1. Maa- ja vesirakennuksen avustavat työntekijät
2. Rakennusviimeistely- ja aputyöntekijät
3. Puutarhatyöntekijät ja lomittajat ym.
4. Betonimiehet, muurarit ym.
5. Kaivostyöntekijät ja kivenhakkaajat
6. Kirjasto- arkistotyöntekijät ym.
7. Maalarit
8. Teolliset ompelijat ym.
9. Kirvesmiehet
10. Varastotyöntekijät ja rahdinkäsittelijät
11. Metsurit ja kalastajat
12. Putkiasentajat
13. Hitsaajat
14. Siivoojat, sairaala- ja keittiöapulaiset
15. Vahtimestarit ja kiinteistöhuoltomiehet
16. Paperiteollisuustyöntekijät
17. Elintarviketyöntekijät
18. Perus-, lähi- ja kodinhoitajat
19. Vanginvartijat
20. Ajoneuvonkuljettajat

Tuolla seassa ei ole soitonopettajan ammattia, joten eihän tässä mitään hätää ole. Soitonopetushan on mukavaa kun siihen oikein suhtautuu. Elokuustahan tässä oli kyse, tai siis suhtautumisesta siihen, eikä niinkään soitonopettajan ammatista.

Mahtaakohan sitä sitten eläkkeellä suhtautua jokaiseen kuukauteen samalla tavalla? Tuskinpa, kyllä auringonpaiste on niin tärkeä asia ihmiselle, minulle ainakin, talven varallekin minulla on 2 kirkasvalolamppua, isompi ja pienempi. Oli minulla kirkasvaloa antavat nappikuulokkeetkin mutta en löydä niitä enää mistään. Tiedä vaikka olisivat solahtaneet korvakäytävistä kalloni sisään, toivottavasti ei sentään.

Ilta-Sanomat oli tiedustellut noita rankkoja ammatteja kai eläkeikien (kummallisen näköinen yhdyssana) vuoksi. Oli miten oli, minun mielestä Sipilän hallitus teki virheen nostaessaan eläkeikiä. Minun mielestäni 60 olisi sopiva eläkeikä. Siinä iässä jokainen voisi joko jäädä eläkkeelle tai jatkaa työntekoa jos huolettaisi ettei eläkkeellä ei ole mitään tekemistä. En ymmärrä miten eläkeikien nostamisella on mahdollista saada aikaan säästöjä, se yhtälö ei mahdu minun logiikkaani.

Syksy näyttää kuinka kitaransoittoni sujuu, kun toukokuussa vetäisin vasemman käden nimettömään pahan haavan naskalilla, jolla yritin tehdä peltirasian kanteen reikää ja se naskali vähän lipsahti. Sormi ommeltiin Oysissa mutta ei se oikein parantunut ole vieläkään. Haava on ulkoisesti parantunut mutta sormi on siitä haavapaikasta sormenpäähän asti ikään kuin puutunut. Se on vielä sen verran puutunut että tuntuu siltä että en uskaltaisi enää soolokonsertteja pitää, ellen opi sitä kunnolla hallitsemaan. Kai sieltä joitain hermoja on poikki, onkohan niitä mahdollista yhdistellä nyt enää?

Viime viikolla puolestaan  moottorisahan terä pomppasi sahaamastani puusta ja osui vasemman käden peukaloon. En huomannut mitään ennen kuin työkäsineen peukalo alkoi tuntua tosi märältä ja verta alkoi valua hanskasta ulos. Olin yksin mökillä ja onneksi lääkekaapista löytyi monenmoista sidettä joilla sain haavaa tukittua. Ajoin sitten paikalliseen apteekkiin ostamaan lisää siteitä ja myöhemmin kotoa löytyi lisää. Haava on hankalassa paikalla, juuri peukalon päässä, mutta alkaa nyt parantua pikku hiljaa elokuun lämpimistä huolimatta.

Nimetön ja peukalo, mitähän seuraavaksi?