Today is Saturday ja kaikki on mainiosti. Eilen meille tuli yökylään siperianhuskypentu Luna, joka jäi muutama viikko sitten pakettiauton alle. Vasen takajalka niks naks poikki. Se leikattiin ja nyt sillä on vieläkin metallit pitämässä luita vastakkain, että ne luutuisivat hyvin yhteen.

No, Luna tuli eilen ja heti tietysti vauhdikkaat leikit meidän Joikun kanssa, joka on suomenlapinkoira. Ei siinä kauaa mennyt kun Luna jo kosautti kipeän jalkansa, juuri sen kohdan missä metallit ovat, Santerin pikkupoikana koulussa tekemän jakkaran kulmaan. Jessus kun teki sieluun kipiää, kun Luna itki ja valitti.

Ei kannattanut lähteä eläinlääkäripäivystykseen, kun niillä ei ole röntgeniä siellä. Päätettiin katsoa yön yli. Yö meni hyvin. Aluksi Luna valitti kun laitoimme koirat eri huoneisiin, mutta huomasi pian, ettei valittamalla saavuteta mitään ja alkoi nukkua.

Nyt aamupäivällä aloin tekemään ruokaa. Munakoiso makaronipataa, jokin aika sitten ostamastamme munakoisosta. Kaivoin reseptin esiin ja ryhdyin toimeen. Rouva sanoi, että ei tuo ole munakoiso. Eipä niin, sehän olikin hunajameloni. No, etsin reseptin sille, löytyi hunajamelonikeitto. Minä, että tehdään sitä, rouva että etkö teekään sitä munakoiso makaronipataa? Minä, että onko sitä munakoisoa, rouva että on sitä. No, minä otan munakoison jääkaapista, veitsen ja alan kuorimaan munakoisoa. Kun se oli kuorittu, niin rouva sanoi, että eihän tuo ole munakoiso. Minä tuijotan sitä, siis sitä kuorimaani munakoisoa, että eipä olekaan, tämähän on niin kuin tuota kesäkurpitsa, kuorittu kesäkurpitsa. Nyt tehdään sitten kesäkurpitsapastaa. Kunhan nälkä tulee. Ajattelin kuitenkin, että saatan kai minä tuon hunajamelonikeitonkin pyöräyttää vaikka alkuruoaksi, niin kuin paremmissa piireissä on tapana, mutta sepä perkaleen meloni olikin jo homeessa. Helvata, taas lensi ruokaa roskiin. Samaan aikaan joku varmasti kuoli taas nälkään. Täällä vain meikäläinen nakkelee meloneja roskiin ja toiset kuolla kupsahtelevat.

Illalla taas lavalle Raimo Kytöniemenä Nuu-teatterin joukoissa. Minun mielestäni näytelmä toimii oikein mainiosti, palapelin kaikki palaset ovat loksahdelleet kohdalleen oikein mainiosti. Katsojia on ollut mukavasti ja vastaanotto on ollut mukava. Ymmärrän kyllä jos joku ei tykkää, mutta pääasia, että itse yrittää parhaansa.

2 teatteriesitystä takana. Hyvin ovat menneet ja olemme saaneet mukavan runsaslukuiset yleisöt. Huomenna taas jatkuu, vielä 4 esitystä Kempeleessä ja ensi viikolla 2 Oulussa. Sitten on varmasti jonkin aikaa hieman tyhjä olo.

Oman näytelmäni loppu pitäisi kirjoittaa uusiksi. Siinä on sellainen, muistaakseni neljän sivun pätkä, mikä ei oikein kannattele itseään pinnalla vaan joutaa upota. Tilalle täytyy kehitellä jotain kiinnostavampaa, ei kuitenkaan seksiä tai väkivaltaa.

Huomenna keskiviikkona pitäisi tulla Kalevaan kritiikki meidän esityksestämme. Toivottavasti se on positiivinen, vaikka sisimmässäänhän esiintyjä sen tuntee jos on tyytyväinen esitykseen ja minä ainakin olen. Niin tuntuvat olevan muutkin lavalla olleet näyttelijät. Siinä mielessä kritiikillä ei pitäisi olla merkitystä, mutta kyllä se väkisinkin leiman lyö esitykselle kuin esitykselle. Ihmisillä on taipumus muodostaa mielipiteitään lehdistön mukaan. Itsekin valitsen tv-elokuvat aika pitkälti kritiikkien mukaan. Harmittelen kun Kalevan Tärppi-lehti mainioine elokuva-arvosteluineen muuttui tv- ja radiolehdeksi ilman elokuva-arvosteluja. Meillä ei ole sille enää niin paljoa käyttöä. Tärppi-lehti oli aina olohuoneen sohvalla ja sieltä pystyi katsomaan oliko kullekin päivälle luvassa paljon tähtiä saaneita elokuvia ja organisoida päivän muut menot sen mukaan. Nyt pitää käydä keittiöstä etsimässä iso Kaleva, jossa arvostelut on. Harmillista energiahukkaa, kun joutuu hieman sinne asti kävelemään. 🙂

Nuun kotisivuille oli ilmestynyt mukava esite esittämästämme näytelmästä, eli sen käsiohjelma:

http://issuu.com/mindinmedia/docs/sydankohtauksia_esite_kuvina/2

Loput esitykset:

ke 20.2.2013, klo 19:00. NS, Kirkkotie 19, Kempele
to 21.2.2013, klo 19.00. NS
la 23.2.2013, klo 19.00. NS
su 24.2.2013, klo 15.00. NS
ti 26.2.2013, klo  19.00, Valve, Hallituskatu 7, Oulu
ke 27.2.2013, klo  19.00, Valve

Liput 10 / 8 euroa.

Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Suomen näytelmäkirjailijaliitto.

Lippuvaraukset numerosta 040 4733420 tai sähköpostitse nuuteatteri@gmail.com

Tänään on se päivä, jolloin esittelemme ahkeran harjoittelumme tuloksen yleisölle:

Eilen oli ennakkoesitys pienelle yleisölle ja kaikki meni hyvin. 40 harjoituskertaa vaikuttaa olevan sopiva määrä valmiin lopputuloksen aikaansaamiseksi. Toivottavasti yleisö löytää esityksiimme:

pe 15.2. NS 19.00, ENSI-ILTA, Kirkkotie 19, Kempele
su 17.2. NS 15.00
ke 20.2. NS 19.00
to 21.2. NS 19.00
la 23.2. NS 19.00
su 24.2. NS 15.00
ti 26.2. Valve 19.00, Hallituskatu 7, Oulu
ke 27.2. Valve 19.00

Liput 10 / 8 euroa.

Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Suomen näytelmäkirjailijaliitto.

Lippuvaraukset numerosta 040 4733420 tai sähköpostitse nuuteatteri@gmail.com

Eilen oli 13. päivä. Ajattelin, että ei se tarkoita mitään, enkä ole koskaan pahemmin piitannut noista uskomuksista. Jotenkin vain sisuksissani oli kuitenkin sellainen tunne, että tänään ei kaikki mene nappiin.

Menin töihin. Minulla piti olla vain 3 oppituntia ajalla 9.15-11.45. Ensimmäinen oppilas ei tullut, toinen myöhästyi vartin, kolmas ei tullut. Katsoin nettikalenteriani ja he olivat sieltä poistaneet omat tuntinsa minulle ilmoittamatta. No, ei siinä mitään, ajattelin ja tein muita hommia. Säilytin malttini.

Menin kotiin, en syönyt töissä. Rakas vaimoni oli ilmoittanut, että terassilla on rasiassa kasvislasagnea, joka pitäisi syödä, ettei mene vanhaksi. No, minä laitan sen paistinpannulle lämpiämään ja totean sen olevan liharuokaa. Säilytin malttini. Onneksi pakasteesta löytyi bataattivuokaa. Kokeilin sitä, ihan ok.

Lana-autot olivat lanaamassa kotikatuani. Postilaatikkojen eteen oli jäänyt lumikinokset ja vähän portillekin, vaikka traktori oli käynyt portilta nostelemassa enimmät. Hain lapion ja menin lapioimaan postilaatikoita paremmin esiin lumen takaa. Samaan syssyyn lapioin lumen jämät portiltakin. Säilytin malttini.

Kun sain nämä tehtyä, lana-auto tuli uudestaan ja jätti samanlaiset kinokset postilaatikkojen eteen kuin eka kerrallakin. Traktori tuli perässä ja otti liiat lumet portilta pois, jättäen sinnekin jonkin verran lapioitavaa. Ei muuta kuin uudestaan lapioimaan. Säilytin malttini.

Käytin koiraa kävelyllä, kaikki sujui hyvin.

Pian lähdin jo harjoituksiin. En omasta mielestäni saanut näytelmän läpimenossa oikeaa tunnelmaa päälle, eivätkä kaikki vuorosananikaan tulleet sujuvasti. Säilytin silti malttini.

Roolihenkilöäni varten jouduin riisumaan sormukseni, vihkisormukseni ja yhden toisen. Laitoin ne farkkujen taskuun. Tänä aamuna (14. pvä) muistin sormukset ja aloin kaivaa niitä taskustani. Vihkisormus puuttui. Se varmaan tippui teatteritilamme pukuhuoneeseen saamalla kun vaatekorini yhden kerran tipahti nurin päin lattialle. Säilytin silloin malttini.

Kävimme illalla myöhään vielä saunassa, jossa sain pestyä teatterimeikit pois. Kaikki sujui hyvin, eikä ollut mitään aihetta menettää malttia. 🙂

Seuraavat sanat sopivat kaikille niille, joita kuunnellaan.

Olen vakuuttunut siitä, että vastuu ihmiskunnan edistyksestä tai rappiosta lepää suurelta osin opettajien harteilla, ja tämä vastuu on todella raskas.

                             Jos olette opettaja, älkää tyytykö vain välittämään tietoa, vaan herkistäkää oppilaanne mieli perustaville inhimillisille ominaisuuksille: hyvyydelle, myötätunnolle, anteeksiantamisen kyvylle ja sovinnollisuudelle. Älkää tehkö niistä aiheita, joita käsitellään vaan perinteisen moraalin tai uskonnon yhteydessä. Osoittakaa oppilaillenne, että nämä ominaisuudet ovat kerta kaikkiaan välttämättömiä ihmisen onnelle ja maapallon säilymiselle.

                             Opettakaa oppilaanne keskustelemaan, selvittämään kaikki riitansa ilman väkivaltaa ja, erimielisyyden nostaessa päätään, kiinnostumaan siitä, mitä toiset ajattelevat. Ohjatkaa heitä niin, etteivät he näe asiaa vain yhdestä kapeasta näkökulmasta, etteivät he ajattele vain itseään, vain omia läheisiään, vain omaa maataan, vain omaa rotuaan, vaan tulevat tietoisiksi siitä, että kaikilla on samat oikeudet ja samat tarpeet. Saakaa heidät tuntemaan yleismaailmallista vastuuntuntoa, osoittakaa heille, ettei mikään mitä teemme ole merkityksetöntä, että kaikki vaikuttaa muuhun maailmaan.

                             Älkää jättäkö opetustanne pelkän puhumisen asteelle. Näyttäkää itse esimerkkiä. Oppilaat muistavat sen paremmin kuin sananne.

                             Lyhyesti, osoittakaa että olette kaikilta osin vastuussa oppilaittenne tulevaisuudesta.

Dalai Lama: Sydämeni neuvoja, Bazar Kustannus Oy

Kohta se alkaa, viikko ensi-iltaan:

http://www.youtube.com/watch?v=lmJslXLn9Bk

Eletään vuotta 1971 suomalaisessa työläisperheessä. Nelihenkisen perheen työtön isä Raimo on vannoutunut elokuvien ihailija ja hänen suuri mahdollisuutensa avautuu, kun amerikkalainen kuvausryhmä saapuu Suomeen kuvaamaan Kummisetä-elokuvaa. Varsinaisen pääosan tarinassa ottaa kuitenkin Raimon Ilona-vaimo. Sinnikäs äiti on pyörittänyt ja elättänyt perhettä ja päättää puuttua elokuvan lumoihin kietoutuneen Raimon tekemisiin. Rakastava ja raivokas nainen pyyhkii tieltään Marlon Brandon, Francis Ford Coppolan, Mikko Niskasen ja kaikki naapuruston hampparit saadakseen perheensä elämän jonkinlaisiin uomiin. ”Poskipäitä polttaa ja silmissä elää tuli. Mieli on lasimurskaa ja sepeliä”, toteaa äärimmäisiin konsteihin turvautuva äiti. Keskellä vastoinkäymisiä Ilonan paras ystävä Mirja muistuttaa kuitenkin: ”Rakastava mieli on kuin päiväpeitto, joka armollisesti peittää harmilliset yksityiskohdat.”

Sydänkohtauksia on hauska, mutta viestissään vakava tragikomedia unelmista ja todellisuudesta, särkyvästä mielestä ja kestävästä rakkaudesta.

Kari Hotakaisen kirjoittaman ja Sirkku Peltolan dramatisoiman Sydänkohtauksia-näytelmän ohjaa Marko Pohjanrinne ja esityksen ensi-ilta on Kempeleessä.

Esitykset:

pe 15.2. NS 19.00, ENSI-ILTA, Kirkkokatu 19, Kempele
su 17.2. NS 15.00
ke 20.2. NS 19.00
to 21.2. NS 19.00
la 23.2. NS 19.00
su 24.2. NS 15.00
ti 26.2. Valve 19.00, Hallituskatu 7, Oulu
ke 27.2. Valve 19.00

Liput 10 / 8 euroa.

Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Suomen näytelmäkirjailijaliitto.

Lippuvaraukset numerosta 040 4733420 tai sähköpostitse nuuteatteri@gmail.com

Sain tällaisen sähköpostin:

sävel- ja kuvataiteilija Jorma Styng
Kokopäivätoiminen monitaiteellinen (sävel-, kuva- ja sanataide) työskentely

Valitettavasti Teille ei ole myönnetty apurahaa Suomen Kulttuurirahastoon
lokakuussa 2012 jättämänne hakemuksen perusteella. Kulttuurirahasto ei
käytäntönsä mukaisesti perustele päätöksiään.

Hakijoita oli tänä vuonna noin 8.300, joista alle 1.000 sai myönteisen
päätöksen. Seuraava keskusrahaston hakuaika on syksyllä 2013.

Kunnioittaen

SUOMEN KULTTUURIRAHASTO

Minä olen saanut tällaisia viestejä ennenkin, kirjeitse ja sähköpostitse. Niissä on saattanut olla erilaisia sanakäänteitä, mutta sisältö on ollut aina sama. En edes muista milloin olisin viimeksi apurahaa mistään saanut.

No, mitäpä minä sillä, minähän käyn töissä ja saan palkkaa. Sillä minä maksan pankkilainat, sähköt, vedet, ruoat, netti- ja kännykkäliittymät, verot ja kaiken mahdollisen. Niinhän se pitää mennäkin.

Onkohan työssä käyminen syynä apurahattomuuteeni, vai olenko jo liian vanha? Olenko taiteilijana liian saamaton? Liian monialainen (=joka paikassa sählääjä)?

Taidan olla jo kyllästynyt kieteisiin päätöksiin, kun en nyt kaupungilta mitään anonutkaan. Paskaako sitä anomaan, jos ei mitään saa. En kirjoittanut, että ”…jos ei mitään kumminkaan saa”, koska se olisi kuulostanut pessimistiseltä ja sitä minä en ole, päinvastoin. Kaikki menee varmasti niin kuin on tarkoituskin.

Menneisyys on mielen värittämää muistelua ja tulevaisuus kuvitelmaa. On vain nyt ja sekin jo meni ja tuli uusi nyt. Tällä elämän hetkellä kun tätä kirjoitan, on oloni hyvä: vatsa on kylläinen paistetusta lohesta ja vihanneksista, enkä tunne itseäni stressaantuneeksi. Kaikki on siis hyvin, elämä on kaunis.

Löysin tällaisen reseptin ja kun kaikki ainekset löytyivät kaapista, niin kokeilin, ohjeen mukaisesti rautapadassa.

Pikaperunat oliivien kera

Kahdelle:

350g perunoita
2 rkl oliiviöljyä
¾ kiehuvankuumaa vettä
½ tl suolaa
2 rkl ketsuppia (tai tomaattimurskaa)
3 rkl kermaa
1 dl silputtuja oliiveja

Kuori ja paloittele perunat. Ruskista ne oliiviöljyssä, kaada vesi ja suola joukkoon. Anna kiehua 10 minuuttia. Lisää joukkoon ketsuppi (tai tomaattimurska) ja kerma ja anna kypsyä vielä 5 minuuttia. Ripottele päälle oliivit ja anna liiallisen nesteen haihtua pois.

Lopputuloa oli hyvä. Se maistui tosi maukkaalle, siitä huolimatta, että perunat vähän meinasivat palaa padan pohjaan kiinni. Ei haitannut kulinaristista nautintoani.

Se oli sellainen uutinen. Muutoin en ole saanut paljoakaan aikaiseksi, paitsi yrittänyt autella poikaani muutossa. Tänään on ollut luomisosastolla aika aikaansaamaton päivä, vaikka aamulla ajattelin tekeväni vaikka mitä ja ajattelin tuossa vielä illallakin. Täytyy huomenna kaivaa taas käsikirjoitus esille ja alkaa päntätä vuorosanoja, ensi-ilta lähestyy.

sydankohtauksia_juliste

Minusta juliste on tosi onnistunut. Kempeleen nuorisoseura on kylläkin tuotu siinä aina voimakkaasti esille. Ehkä näin on tarkoituskin, kun saamme heiltä tilat ja muuta apua edulliseen hintaan.

Jos jotakuta kiinnostaa tiedustella enemmälti, tai peräti varata pilettejä etukäteen, niin ei muuta kuin soittamaan:

Tiedustelut ja varaukset p. 040-4733420.

Tuli mieleen, että jos minulla ei olisi noita luovuutta vaativia puolia elämässäni, niin en varmastikaan kokisi elämää kovin arvokkaaksi tai peräti elämisen arvoiseksi. Uskoisin masentuvani pahan kerran ja luultavasti hakisin masennukseen lääkettä epäterveellisistä toiminnoista ja aineista. Pelottava ajatus.

On äärimmäisen tärkeää, että elämässä on sisältöä. Pari nuoruuden kaveriani eivät kai löytäneet elämälleen tarkoitusta ja joivat molemmat itsensä hengiltä. Ulkopuolisena on vaikea mennä sanomaan että miksi he joivat mutta epäilen, että pelko oli suuri tekijä, elämisen tai yrittämisen pelko.

Pelko ajaa meidät muutenkin pelottaviin tekoihin; yksilöt väkivallan tekoihin, kansakunnat asevarusteluihin ja tätä kautta suoranaisiin sotiin. Älytöntä.

Havittelemme maallista mammonaa, luulemme onnen löytyvän rahan ja tavaran määrästä. Valitettavasti se ei mene niin: rikkaat joutuvat kokemaan valitettavan paljon kateutta ja pahansuopuutta, keinottelua liike-elämän markkinoilla, uskoisin.

Kaikki tavoittelemme onnellisuuden tilaa, nyky-yhteiskunta on kova ja on asettanut tavoitteeksi kilpailukyvyn säilymisen ja kilpailussa mukana pysymisen. Minun on sitä vaikea ymmärtää. Uskoisin, että henkinen rikkaus, rauha ja onnellisuus eivät ole millään lailla riippuvaisia materiasta. Luulen tietäväni, että se löytyy jokaisen sisältä. Tunnen olevani siitä varma.

Takana taas yksi tapahtumarikas viikko. Täytyy olla kiitollinen, ettei pääse tylsistymään.

Näytelmä alkaa tuntua jokaisella harjoituskerralla yhä varmemmalta, eikä enää tarvitse olla niin kovin huolissaan vuorosanojen muistamisesta vaan voi keskittyä itse näyttelemiseen. Teatteriharrastus on sen verran vetäissyt mukaansa, että otin syksyllä ja kirjoitin oman näytelmänikin. Nimenä sillä on ”Sanataidetta, lapsentekoa ja kondomeja” . Sen valmistuttua olin niin innoissani, että lähettelin sitä eri puolille maata siinä toivossa että se olisi saman tien otettu ohjelmistoon kaikissa teattereissa ympäri Suomen. Niin ei kuitenkaan käynyt, kumma juttu 😉

Aikaa kului ja kun tarkastelin näytelmääni uudestaan, totesin että sitä pitää editoida aika reilulla kädellä. Onneksi sain ystävältäni asiantuntevaa kritiikkipalautetta ja editoin sitä sitten vieläkin lisää. Nyt vasta se alkaa olla kuosissaan, mutta raakileet ovat menneet postin mukana jo aikaa sitten. Hävettää.

No, joka tapauksessa Nuu-teatterin harjoituskerrat vähenevät kerta kerran jälkeen ja ensi-ilta lähestyy.

Tällä viikolla tyttäreni poikaystävän omistama pikkuinen siperianhuskypentu jäi auton alle. Takajalan reisiluu pahasti poikki. Vaihtoehtoina oli lopetus tai leikkaus. Nuoripari valitsi leikkauspöydän. Tältä näyttää pikku koira leikkauksen jälkeen:

Lääkärit ovat taitavia veikkoja, alansa mestareita.

Tänään oli hyvä päivä. Opetusta ei ollut yhtään, mutta sillä ei ollut merkitystä päivän hyvyyden suhteen, hyvyys koostui ihan muista tekijöistä, pienistä yksittäisistä tapahtumista ja hetkistä.

Aamupäivällä päätimme lähteä koiraladulle, rakas puolisoni, rakas koirani ja minä. Vaivalloisesti lompsin ulos, vääntelin koottavia tikapuita tarvitsemaani muotoon, avasin autokatoksen kattoluukun ja kaivoin suksemme esiin. Rouvani sukset eivät koskaan kaipaa voitelua, omani kaipaavat. Lämmitin silitysraudan, silitin pitovoideteipin paikoilleen, sivelin luistovoidetta, etsimme monot, vaihdoimme vaatteet ja eikun autoon. Ajoimme Auran majalle missä koiralatu on, otimme sukset esiin ja lähdimme ladulle. Koira oli riemuissaan, me emme niinkään:

Latua ei ollut vielä olemassa, oli vain isojen renkaiden jälkiä ja paljon kiviä. Hiihdimme/kävelimme vähän ja eikun takaisin autoon. Säälitti Joiku-koiramme puolesta, se niin kovasti tykkää juosta koiraladulla.

Roinat autoon ja kotiin. Purimme auton ja menimme sisään. Mietimme mihin mennä syömään ja niinhän siinä kävi, että minä aloin muka itse tekemään kasvispaistosta kaikesta mitä löytyy. Siitä ei tullut niin hyvää kuin siitä on ennen tullut, mutta kaikki silti meni.
Tein sitä jostain syystä tosi paljon ja juuri kun ruoka oli valmista, tuli tyttäremme poikaystävänsä ja tämän siperianhuskypennun kanssa kylään. Heilläkin oli nälkä, ruoka maistui ja koirilla oli hauskaa.

Tyttäreni halusi katsoa hänestä ja veljestään lapsena kuvattuja vhs-videoita. Niitä katsellessa koin hienoja ja tärkeitä oivalluksia lasten merkityksestä, siitä kuinka aitoja lapset ovat ja kuinka paljon meillä toisinaan ehkä hieman teennäisillä aikuisilla olisi opittavaa heiltä.

Sain myös tilattua edullisesti Kempeleestä ison läjän 19x100mm raakalautaa uutta aitaa varten, jonka toivon mukaan saan pystytettyä ensi kesänä. Aitaelementit teetätän Toppilassa, nuorten puutyöpaja Wärkissä.

Illalla teatteriharjoituksissa en muistanut vuorosanojani läheskään niin hyvin kuin minun olisi pitänyt, muistin ne huonosti, mutta kiitos hienon ohjaajamme kaikki sujui hienosti ja harjoitukset olivat oikein kehittävät, eivätkä menneet pelkäksi nauruksi. ”Sydänkohtauksia”-näytelmän ensi-ilta lähestyy, paljon on vielä opittavaa.